maanantai 5. toukokuuta 2014

Kesäneule

Olen intohimoinen neuloja. Minulla on yleensä monta neulomusta yhtä aikaa tekeillä. Vaihtelen niitä sen mukaan, millainen fiilis minulla on. Joskus on mukavaa neuloa värikkäämpää ja joskus taas lämpimämpää. Yleensä neulon iltaisin ja viikonloppuisin, kun kotihommilta ja muulta joudan.

Muutama vuosi sitten lasta odottaessani ja lapsen ollessa pieni kudoin aina, kun oli mahdollista. Kudoin jopa keskellä yötä, kun nukutin lasta ja valvoin hänen untaan. Sitten hartiani ja niskani alkoivat kipuilemaan sen verran, että minun piti vähentää käsitöiden tekemistä oikein kunnolla. Olin pitkän aikaa tekemättä käsitöitä. Mutta ihan joutenhan en osaa olla, joten tuohon aikaan tein sitten koruja ja kortteja. Viime vuonna ryhdyin taas neulomaan ja virkkaamaan ja samalla varovaisesti tunnustelemaan miten hartiani kestävät. Nykyään yritän muistaa kohtuuden enkä neulo itseäni niin helposti kipeäksi. Villasukkia en neulo enää juurikaan, paitsi hyväntekeväisyyteen, kun villasukkia on kaikilla läheisilläni jo kaapit täynnä. Minä kun en ole lähipiirini ainoa käsityöihminen. Sen sijaan nykyään neulon vuosia sitten hamstraamiani lankakiloja päähineiksi ja puseroiksi. Neulon ihan tavallisia peruspuseroita enkä yleensä käytä mitään ohjeita.




Tällä hetkellä työn alla on mm. vasta aloittamani pastellinsävyinen lyhythihainen kesäpaita Colorado puuvillalangasta. Lanka ei taida ihan koko paitaan riittää, joten olen suunnitellut raidoittavani paidan valkoisella langalla. Kävin jo kaupan lankahyllyllä varmistamassa, että suunnitelmani onnistuu, mutta sitten muistin tarkistaa omat lankavarastoni ja sieltähän löytyi Novitan Tennesee puuvillalankaa valkoisena. Tennesee on hieman ohuempaa kuin Colorado, mutta kun käsialan pitää Tenneseetä kutoessa napakkana niin lankoja pystyy hyvin kutomaan saman kokoisilla puikoilla. Nyt vain sitten puikot sauhuamaan, sillä kesähän lähestyy jo kovaa vauhtia. Lähiseuduilla on jo bongattu pääskysiä, vaikka vielä on yö- ja aamupakkasia.


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudestaan!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti