tiistai 27. toukokuuta 2014

Kesähattu


Hellepäivien innoittamana päätin tehdä välityönä auringolta suojaavan kesähatun, koska huomasin, että olin lahjoittanut pois kaikki aikaisemmin tekemäni kesähatut. Hattuja on ihana tehdä ja vaihdella fiiliksen ja vaatetuksen mukaan. Minun on mielestäni vaikeaa löytää päähäni ja naamaani sopivia päähineitä kaupasta, joten olen tehnyt niitä itse.

Lankavarastoistani löysin kesähattuani varten vaaleansinistä Patonsin Washed Haze -lankaa kolme 50 gramman kerää, jotka olivat jääneet odottamaan parempia aikoja. Langasta puolet on akryylia ja puolet puuvillaa. Löysin myös pienen kerän beigen väristä jämälankaa, joka lienee Novitan lankoja noin viiden kuuden vuoden takaa. Beigestä jämälangasta suunnittelin tekeväni muutaman raidan hattuuni.




Minulla ei ollut hattuuni minkäänlaista ohjetta vaan aloitin virkkaamalla päälaelta ympyrää ja virkkauksen edetessä joko lisäsin tai vähensin silmukoita sen mukaan, miten halusin hatun muotoutuvan. Välillä sovitin, että hatusta tulee omaan päähäni sopiva. Tarkoitukseni oli käyttää tähän työhön kaikki löytämäni langat, mutta niin siinä vaan kävi, että lankaa jäi edelleen yli. Ehkä näistä saisi vielä lapsellekin hellehatun.




En päässyt sitten vielä käyttämään hattuani, kun jo pari päivää on ollut sateista, mutta kunhan ilmat taas lämpenevät niin minut löytää pihahommista tämä hattu päässäni.


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti