torstai 8. toukokuuta 2014

Hyvä paha sokeri


Yle esitti viime viikolla Prisma Studion ohjelman sokerista. Ohjelma oli mielenkiintoinen, mutta se ei tuonut paljonkaan uutta asiaa kiisteltyyn aiheeseen. Ohjelmassa seurattiin toimittajan kuukauden mittaisen sokeripaaston onnistumista. Paasto ilmeisesti onnistui hyvin, mutta toimittaja kertoi huomanneensa, että monissa kaupoissa myytävissä tuotteissa on piilosokeria. Jos aikoo välttää kaikkea sokeria, on syytä lukea tuoteselosteet hyvin. Ohjelmassa haastatellun sisätautilääkärin mukaan vain lisättyä sokeria on syytä välttää, koska aivot tarvitsevat jonkin verran sokeria toimiakseen. Sokerista kokonaan kieltäytyminen ei ole hyvästä. Sokeria on myöskin osattava käyttää kohtuudella. Vaikka karkkipäiviä pitäisikin, niin ei ole syytä vetää silloinkaan överiksi ja tuhota sitä kaikkein suurinta karkkipussia. Tavallisessakin sokerissa on fruktoosia, joka suurina määrinä on maksalle suoranaista myrkkyä. Tällaiseen annokseen tarvitaan kuitenkin esimerkiksi neljä kiloa omenoita. Sokerista johtuvan rasvamaksan saa hankittua itselleen kolmessa viikossa syömällä päivittäin pussillisen karkkia ja juomalla pullon limonadia. No aiheuttaako sokeri riippuvuutta? Ei, vaikka siihen varmasti olisi helppo uskoa. Kyse on siitä, mihin on elimistönsä totuttanut. Ohjelma on katsottavissa Yle Areenalla vielä vajaa pari viikkoa.




Aihe on ajankohtainen omassakin elämässäni. Kävin muutama päivä sitten sokerirasitustestissä enkä selvinnyt puhtain paperein. Olin huomannut, että makean syöminen tekee minut väsyneeksi ja voimattomaksi. En siis yhtään yllättynyt tuloksesta ja olihan minulla myös raskausajan diabetes. Onneksi kohdallani on kyse vasta diabeteksen esiasteesta ja voin ryhtiliikkeellä siirtää varsinaisen diabeteksen puhkeamista vuosilla eteenpäin. Syömällä terveellisesti ja välttämällä turhaa sokeria sekä harrastamalla noin puoli tuntia liikuntaa viitenä päivänä viikossa pääsee lääkärin mukaan jo pitkälle. Herkkuhetkiäkään ei tarvitse kokonaan unohtaa, kunhan muistaa kohtuuden.


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti