keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Lämpimiä värejä


Tein taannoin oheisen lämpimänsävyisen korusetin ihan siitä syystä, etten voinut vastustaa toisiinsa sointuvia lämpimän ruskeita ja keltaisia lasihelmiä. Kuten jo aiemmin kerroinkin, en käytä keltaista väriä juuri missään. Ainoa keltainen joka minulle mielestäni sopii on sinapinkeltainen, ei missään nimessä ainakaan kirkkaan keltainen. Joskus vaan tulee eteen tilanteita, jolloin visuaalisuus ja kokonaisuus voittaa, vaikkei yksityiskohdat miellytäkään. Keltainen väri on toki kaunis kokonaisuuksissa ja voinen paljastaa, että yksi lempikukistani on auringonkukka, joka siis yleensä on keltainen.




Korusetissä olen käyttänyt taivutettuja pitkän ovaalin muotoisia lasihelmiä, siemenhelmiä ja fasettihiottuja lasihelmiä. Kaulakoru on tehty siimaan ja rannekoru memory-lankaan. Korunosat ovat hopeoituja.

Odotan malttamattomana, että pääsisin tekemään käsitöitä. Vanha vaivani iski jälleen. Lapaluun seudun lihakset eivät yhtään tykänneet, kun virkkasin täälläkin esittelemääni kesähattua. Välillä lihakset olivat jo parempana, mutta palasin käsitöiden pariin liian aikaisin. Nyt ei siis vähään aikaan ole valmistumassa neulomuksia tai virkkauksia, mutta sen sijaan esittelen ja kirjoittelen täällä muista asioista. Yrittäkää malttaa. Minäkin yritän. Palaan neulomusten pariin heti, kun mahdollista.


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti