Kirjoituksia käsillä tekemisestä, kädentaidoista, luovuudesta, ruoan kasvattamisesta, ekologisuudesta, luonnosta, kotoilusta, hidastamisesta ja elämänmenosta.
torstai 12. kesäkuuta 2014
Elämää linnunpöntössä
Viime viikonloppuna vietettiin pönttöbongausviikonloppua ja Bird Life Suomen internetsivuilla saattoi käydä jättämässä omat tuloksensa.
Kirjoittelin taannoin synttärilahjaksi saamistani linnunpöntöistä ja ilokseni voin ilmoittaa, että pönttöihin on muuttanut asukkaat. Olen yrittänyt jo pitkään bongailla pönttöjen asukkaita ja kuvatakin niitä, mutta välillä en ole onnistunut näkemään vilaustakaan. Viime viikonloppuna liikehdintä pönttöjen luona oli sen verran vilkasta, että onnistuin bongailemaan oikein kunnolla sisältä ja ulkona.
Jokaisessa linnunpöntössä asuu kirjosieppoja, joka on aika yleinen pihapiirin linnunpöntöissä pesijä. Kirjosieppouroksilla on aika hauska piirre. Ne nimittäin saattavat isännöidä useampaa linnunpönttöä yhtä aikaa. On siinä hommaa yhdelle miehelle kerrakseen, mutta ilmeisesti se ei menoa haittaa. Minäkin olin aluksi huomaavinani, että yksi uros lenteli kahden pöntön välillä. Nyt myöhemmin olen seurannut huvittuneena keittiön ikkunasta, kun vieras kirjosieppouros yrittää asettua asumaan kolmenneksi pyöräksi yhteen pöntöistä. Se on sinnikkäästi päiväkausia istunut pöntön vierellä oksalla ja laulaa liverrellyt. Onnistuin eräänä päivänä näkemään, kun tämä vieras uros sai selkäänsä ja joutui höyhenet pöllyten poistumaan pöntöstä. Sen jälkeen se ei ole oksalla enää päivystänytkään vaan taisi saada tarpeeksensa.
On mielenkiintoista nähdä pilkistääkö pöntöistä joku päivä pikkuruisia linnunpoikasia, jotka rupeavat opettelemaan lentämistä. Silloin toivon, ettei naapurin kissa osu yhtä aikaa kulmille.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti