Kirjoituksia käsillä tekemisestä, kädentaidoista, luovuudesta, ruoan kasvattamisesta, ekologisuudesta, luonnosta, kotoilusta, hidastamisesta ja elämänmenosta.
maanantai 1. syyskuuta 2014
Rannekoru vaaleanpunaisista klipsuista
Tähän alkuun kommenttia aiemmin kesällä julkaisemassani postauksessa mainitsemastani kesäpaidasta, jota rupesin neulomaan alkukesästä. Sain melkein etukappaleen neulottua, mutta paidan neulominen tökki koko ajan enemmän tai vähemmän. Innostustani saattoi pilata myös kesällä vaivanneet selkäkrampit, joiden takia en jossain vaiheessa kesää voinut kuvitellakaan tekeväni käsitöitä. Vähitellen kypsyi ajatus paidantekeleen purkamisesta. Otin vielä kuvan neulomuksestani ennen sen tuhoamista.
Olen tähän mennessä oppinut, että nämä venymään jäävät käsityöt eivät valmistu ikinä tai niitä ei tule koskaan pidettyä. Siksipä en jäänyt tämän kanssa aikailemaan vaan purin pois ja käytän langat johonkin muuhun. Päätöstäni varmaan nopeutti myös se, että löysin kesän aikana aletangosta ihanan lyhythihaisen raidallisen neuleen, jollaista tästäkin olin suunnitellut. Myös pöydälläni lojuneet uudet jutut houkuttelivat kovasti uuden työn kimppuun, jossa tarvitsisin puuvillalankaa.
Pöydälläni lojuneet uudet jutut ovat nimittäin klipsuja. Tiesittekö, että klipsuja saa nykyään ostettua kaupasta ja niitä saa myös värillisinä. Omaan ostoskoriini päätyi tavallisia kirkkaita alumiiniklipsuja sekä vaaleanpunaisia. Ostin klipsuni epäekologisesti kaupasta, koska en varmaan muuten olisi koskaan saanut klipsuja kasaan ja toisaalta en olisi jaksanut odottaa niin kauan, että olisin saanut sen verran klipsuja kasaan, että niistä olisi saanut tehtyä jotain.
Näitä hienoja klipsutöitä olen nähnyt blogeissa, mutta en ole koskaan ennen tehnyt klipsuista mitään, joten aloitus oli yhtä yritystä ja erehdystä. Lopulta oli kaivettava netistä ohjeistusta, jotta sain edes ensimmäisen tekeleeni aloitettua ja jopa valmiiksi. Olin suunnitellut jotain isoa ja näyttävää, mutta tajusin onneksi etteivät ostamani kaksi pussillista klipsuja eli 200 kappaletta, joista puolet on erivärisiä, riittäisi mihinkään isoon työhön. Työn edetessä päätin tehdä klipsuista helpon ja yksinkertaisen rannekorun, koska vaaleanpunaiset klipsut vaan näyttävät niin makeilta. Rannekoruun kului 38 klipsua. Tällainen siitä sitten tuli.
Mieheni naureskeli ja sanoi nähdessään tekeleeni minun olevan siideripissis, mutta myönsi kuitenkin, että rannekorua voisi jopa pitää julkisilla paikoilla, koska siitä ei huomaisi sen olevan tehdyn tölkin vetimistä. Luulen kyllä, että joku klipsuihin perehtynyt käsityöihminen huomaisi.
Mutta kyllä tätä silti varmaan voi julkisilla paikoilla pitää. On tämä sen verran makee, ehkä jopa hieman rock. Eri värisellä langalla tästä saisi varmaan ihan eri tyylisen ja varsinkin mustaan lankaan yhdistettynä tämä olisi taatusti vielä rockimpi. Lisää näyttävyyttä saisi myös lisäämällä rannekoruun useampia kerroksia. Lukkoa rannekorussani ei muuten ole ollenkaan, koska puuvillalanka on sen verran joustavaa, että saan ujutettua korun käteeni muutenkin.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
Tunnisteet:
ekologisuus,
kesäpaita,
kierrätys,
koru,
käsityöt,
luovuus,
metalli,
rannekoru,
suunnitteleminen,
virkkaaminen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti