Kirjoituksia käsillä tekemisestä, kädentaidoista, luovuudesta, ruoan kasvattamisesta, ekologisuudesta, luonnosta, kotoilusta, hidastamisesta ja elämänmenosta.
perjantai 26. syyskuuta 2014
Kämppä kuntoon - näkökulmia siivouksesta
Jokaiselle on varmaankin sattunut, että yllätysvieraat ovat soittaneet tulostaan vain hieman ennen saapumistaan ja koti on ollut kamalassa siivossa. Paniikki iskee! Mitä silloin ehtii tehdä yleisilmeen parantamiseksi? Itse olen ratkaissut asian niin, että en edes yritä saada kaikkea siivottua vaan keskityn pahimpiin epäkohtiin. Kerään lojuvat tavarat ja vaatteet pois, laitan tiskit koneeseen, pesen vessan ja suljen makkarin oven, jos sänky on petaamatta tai makkarissa on muuten huono siivo. Näinkin vähällä saa jo merkittävää parannusta aikaan kodin yleisilmeessä. Jos aikaa jää, voin siivoilla jotain muutakin, paistaa pakastepullat tai kohentaa omaa ulkonäköäni.
Kodin pitäminen siistinä ei loppujen lopuksi vaadi kovin kummoisia temppuja, kunhan noudattaa säännöllisesti esimerkiksi seuraavia kikkoja.
1. Lajittele posti päivittäin. Laita mainokset ja tarpeeton posti suoraan paperinkeräykseen, kun olet sen lukenut tai tarpeettomaksi havainnut.
2. Tiskaa tiskit heti tai laita likaiset astiat suoraan tiskikoneeseen.
3. Älä säästä tavaroita, joita et todennäköisesti tule koskaan käyttämään.
4. Hankkiudu eroon tarpeettomasta tavarasta. Koti on helpompi pitää siistinä.
5. Älä jätä tavaroita lojumaan vaan laita ne käytön jälkeen omille paikoilleen.
6. Siivoa pikkusotkut heti tuoreeltaan. Kuivuttuaan tahrat ovat lujemmassa ja sinulla kuluu enemmän aikaa ja vaivaa tahrojen puhdistamiseen. Lisäksi siivoustaakkasi kasvaa, jos jätät kaikki sotkut siivouspäiväksi.
7. Vähennä kodintekstiilien määrää. Ne keräävät vain turhaan pölyä ja hidastavat siivoamista. Kuka sanoo, että kaikissa huoneissa pitäisi olla matto lattialla.
8. Väljästi kalustettu asunto on helpompi siivota ja kerää vähemmän pölyä.
9. Opeta lapsesi siivoamaan lelunsa, petaamaan vuoteensa ja viemään astiansa syönnin jälkeen tiskipöydälle tai -koneeseen. Lapsi voi myös auttaa helpoissa kotitöissä, kuten pölyjen pyyhkimisessä, pyykkien laittamisessa kuivumaan, tiskikoneen tyhjentämisessä ja imuroimisessa. Kyse ei suinkaan ole lapsityövoimasta vaan siitä, että lapset yleensä nauttivat saadessaan tekemistä ja saadessaan olla hyödyksi ja osa prosessia. Väittäisin myös, että kotitöitä oppineet lapset pärjäävät passattuja lapsia paremmin elämässään ainakin tällä osa-alueella.
Luin muutama vuosi sitten jostain, että jo 15 minuutin päivittäinen siivoaminen riittää kodin yleisilmeen kunnossapitoon. Minusta idea oli loistava ja olenkin toteuttanut sitä silloin tällöin. Toisesta lähteestä luin, että kodin keskeneräiset asiat ja kaaos vaikuttavat suoraan omaan mieleemme. Keskeneräiset asiat ja kodin sekavuus häiritsevät koko ajan alitajuisesti ja saavat aikaan stressiä. Tein taannoin loppuun muutamia pitkään kesken olleita asioita ja havaitsin itsekin, miten kevyt mieleni oli sen jälkeen. Kuin olisin saanut taakan harteiltani. Ehkä tässäkin on perää. Väitetään myös, että tavara, jota et ole kahteen vuoteen tarvinnut on tarpeeton ja voit luopua siitä. Itse olen hieman eri mieltä, koska taannoin kaappeja siivotessani löysin muutamia unohdettuja tavaroita, jotka otin uudelleen käyttöön. Joskus elämäntilanteen muutos voi tehdä tarpeettomasta tavarasta tarpeellisen, mutta onko järkevää jättää tavaraa odottamaan elämänmuutosta on sitten jokaisen itsensä päätettävissä. Toki löysin siivotessani myös selkeästi tarpeettomia tavaroita.
Olen muutama vuosi sitten hankkiutunut eroon ylimääräisistä kodin tekstiileistä, jotka mielestäni keräsivät runsaasti pölyä. Meillä mattoja ei ole muualla kuin eteisessä ja käytävällä. Sohvatyynyjä meillä ei ole juuri ollenkaan emmekä pidä pöytäliinoja kuin synttäreillä. Sängyn päälläkään ei ole torkkupeittoja ja tyynyjä. Pari vuotta sitten hankkiuduin eroon ylimääräisistä taloustavaroista ja sitä ennen ylimääräisistä vaatteistani. Täytyy myöntää, että urakka on edelleen kesken.
Monelle muullekin ongelma on säilytystilan puute. Säilytystilan ideoiminen voi olla haasteellista, mutta myös oivaltavaa. Tässä muutama esimerkki säilytystilaongelmien ratkaisemiseksi. Lisää säilytystilaa saa helposti esimerkiksi kannellisella puusohvalla. Sohva toimii samalla huonekaluna ja sen sisään saa tavaraa piiloon. Kirjoille, cd-levyille ja filmeille voi tehdä seinällä kiertäviä hyllyjä, jolloin hyllyt eivät vie turhaan lattiatilaa. Ratkaisu on käytännöllinen erityisesti pienessä asunnossa, mutta myös sellaisessa asunnossa, johon on vaikeaa sijoittaa kaappeja. Portaikon alle jää monesti tyhjää tilaa, jota on hankala hyödyntää. Asian voi ratkaista rakentamalla portaikon alle komeron. Helppoja ja halpoja säilytystiloja ovat sängynaluslaatikot, mutta ne keräävät jonkin verran pölyä. Meillä on liikaa tavaroita säilytystilaan nähden, mutta tästä on hyvä jatkaa, kun alkuun on päästy ja todettu, ettei tavara tuo onnea. Onni löytyy muualta kuin tavaroista.
Viihtyisää viikonloppua!
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti