Olen ihastunut vanhanajan perennoihin ja hankkinut niitä pihallemme. Suurimman osan istutuksista olen saanut lahjoituksina. Joitakin kukkia olen ostanut postimyynnistä, mutta yleensä ne eivät ole mainittavasti menestyneet meillä. Tänä kesänä hankin uudelleen pari puskaa särkynyttä sydäntä muutama vuosi sitten hävinneiden tilalle, mutta eivät näytä olevan tällä hetkellä kovin hyvässä kunnossa kastelusta huolimatta.
Perinteiset joka kesän kukkaset pihallamme ovat orvokkeja, samettikukkia ja harsokukkia. Viime kesänä kokeilin kirjopäivänkakkaraa ja ihastuin siihen niin paljon, että kylvin sitä tänäkin vuonna isoihin ruukkuihin. Samalla kylvin ruukkuihin vanhentuneita kukkasiemensekoituksia saadakseni ne pois laatikoistani. Yllätyksekseni ne lähtivät hyvin itämään ja nyt minulla on muutama ruukullinen niittykukkasekoituksia. Tässä tapauksessa siementen kasvuteho ei ollut vielä menetetty.
Olen pitkään ihmetellyt ääneenkin, kun en missään ole törmännyt luonnonvaraisiin päivänkakkaroihin, joita olen kaivannut kovasti. Lapsuudessani niitä kasvoi tienpientareet täynnä. Onko syy tähän päiväkakkaroiden puutteeseen se, että tienpientareita niitetään nykyään niin paljon. Tänä kesänä löysin pihaltamme ihka oikean päivänkakkaran, joka piti esitellä jälkikasvullekin. Koska se oli ainoa, en antanut poimia sitä. Sittemmin se taisi kadota miehen siistiessä pihallamme nurmikkoa trimmerillä. Päivänkakkaroiden ja kissankellojen sijaan tienpientareet näyttävät nykyään olevan paikoin tulvillaan lupiineja. Luulin ensin liioitelluksi uutisia lupiineista valtaajakasveina kunnes näin ne valtavat lämpäreet tienvarsilla. Pakko varmaan uskoa, että lupiineista saattaa tulla riesaa. Meillä on itselläkin lupiineja pihalla samassa kukkapenkissä humalan kanssa, mutta yrityksistä huolimatta ne eivät ole innostuneet leviämään ja ovat kasvaneet aika hillitysti muutenkin. Humalat sen sijaan koen jo ongelmaksi, kun köynnökset luikertavat tänä kesänä ensimmäistä kertaa pitkin nurmikkoa. Lupasinkin eräälle tutulle humalan versoja saadakseni kasvuston pihallamme hallintaan.
Mieltäni ilahdutti tänä kesänä keskeltä pihaamme niin ikään trimmeriltä muutama vuosi sitten pelastettu ruusun alku, jonka luulin pitkään olevan suviruusu. Tänä kesänä se kukki monin kukkasin ja paljastui juhannusruusuksi. Miehenikin ehti kertoa toivovansa pihallemme juhannusruusua. Nyt kasvatamme ruusuamme hellästi kuin kukkaa kämmenellä ja harkitsemme siirtäisimmekö sen jossain vaiheessa paraatipaikalle. Tosin se näyttää viihtyvän nykyisessä paikassaan niin hyvin, etten tiedä uskaltaako sitä siirtää siitä mihinkään. Aika näyttää. Ehkä hankimme uusia juhannusruusun taimia ja annamme nykyisen pensaan kasvaa rauhassa paikallaan.
Joillakin pihoilla olen nähnyt tuoksuvattua ja sitä löytyy meidänkin pihaltamme pieni pensas. Se muistuttaa yksinkertaista suviruusua ja sen takia olen siihen varmaankin ihastunut. Kasvupaikka vain on turhan syrjäinen ja pensas pitäisikin ehkä siirtää näkyvämmälle paikalle ennen kuin se kasvaa liian isoksi.
On kiehtovaa, miten kokeilemalla löytää ne parhaat kasvit omalle pihalleen. Yleensä juuri vanhanajan lajikkeet ovat ne kaikkein kestävimmät ja hyviksi havaitut.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti