lauantai 12. maaliskuuta 2016

Virkattu vaaleanpunainen pitsikaitaliina


Virkkasin pitkästä aikaa pitsiliinaa. Olen aina ihaillut virkattuja liinoja ja muitakin virkattuja sisustustekstiilejä, mutta kokenut mallista virkkaamisen olevan hankalaa. Joku neuvoi aikoinaan, että mallista virkatessa voi vähän soveltaa oman käsialansa mukaan. Niin se varmaan onkin, mutta vaatii kai vähän harjoittelua.




Tätä pitsiliinaa olin aloitellut muutama vuosi sitten ja halusin saada sen vihdoinkin loppuun. Olin unohtanut, miten keskiosan pitsikuvio virkataan, joten yksi ilta meni kuvion uudelleen opettelussa ja virheiden purkamisessa.




Näin mielessäni millaisen liinasta haluaisin. Siihen tulisi keskiosan lisäksi isohko pitsireunus.




Valmis liina on noin 120 cm x 28 cm kokoinen ja malli on oma. Reunapitsiin löysin vinkkiä Kauneimmat käsityöt -lehden Virkkausalbumista nro 1/2007, mutta muuntelin pitsiä omaan tarpeeseen ja langan riittävyyteen sopivaksi. Lanka on muistaakseni Novitan Tenneseetä ja koukku nro 1,5. Voisihan sitä kokeilla pitsiliinan virkkausta uudelleenkin, mutta nyt välillä jotain muuta.


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti