lauantai 5. maaliskuuta 2016

Kitara-aiheinen kortti tytölle


Viime viikkoisen sairastamisen vuoksi pääsimme viettämään jälkikasvun synttäreitä lähipiirin kanssa vasta eilen. Muutaman kakkukatastrofin jälkeen sain vihdoin tehtyä onnistuneen gluteenittoman täytekakun, joka maistui ihan samalle kuin normikakku. Muhkeus ei ollut ihan samaa luokkaa kuin vehnäjauhoista tehdyt kakut, ja koska en halunnut tunkea kakkuun lisäaineita, leivoin pelkän leivinjauheen voimalla. Taisin eka kertaa leipoa neliskanttisen kakun, mutta onneksi kaapista löytyi kakkuun sopiva lautanen. Kakku sai koristeekseen mansikoita lapsen toiveen mukaisesti. Myös täytteestä löytyy mansikkaa.





Samaan syssyyn vietämme tänään kitaran soittoa harrastavan kummityttömme synttäreitä. Hänelle tein tietysti kitara-aiheisen kortin lempivärinsä sinisen sävyissä.




Kaksiosainen korttipohja on vaaleansininen. Liimasin siihen kitara-aiheisen kuviokartongin, jonka reunat leikkasin kuviosaksilla. Lopuksi lisäsin koristeet eli kukat, paljetit, paperisydämen ja numerot.




Tällä kertaa myös sisäpuoli sai koristusta eli liimasin sisäaukeamalle palan kitarakuvioista kartonkia.


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti