Kirjoituksia käsillä tekemisestä, kädentaidoista, luovuudesta, ruoan kasvattamisesta, ekologisuudesta, luonnosta, kotoilusta, hidastamisesta ja elämänmenosta.
tiistai 13. joulukuuta 2016
Joulukorttikimara - vuoden viimeiset joulukortit
Joulukorttien viimeinen postituspäivä lähestyy. Olen askarrellut viime päivät urakalla erilaisia joulukortteja, vuoden viimeisiä, jotka nyt esittelen.
Tässä olen soveltanut erästä taannoin esittelemääni kortti-ideaani hieman erilaislla väreillä ja papereilla. Väreiltään kortti jäi valitettavasti melko harmaavalkoiseksi, jota punainen puolikashelmiainekaan ei jaksa hirveästi piristää. Positiivinen yllätys korttia askarrellessa oli se, että koristenauhan takana oli valmis teippipinta ja melko tiukasti tuntuikin kiinnittyvän.
Tämä joulukortti-idea oli mielessäni jo jonkin aikaa. Itse idean toteuttaminen ei ollut kummoinen, mutta taustapaperin valintaan kulutin eniten aikaa. Halusin taustaksi kuvan, jossa oli oksamainen kuvio. Leimatuista joulupalloista tuli hienommat, kun keksin liimata niihin pieniä tekotimantteja.
Minulla on ollut jemmassa muutamia vuosia valmiita kaupasta ostettuja askartelukortisteita. Nostin ne tarkoituksella askartelupöydälleni odottamaan joulukorttiaskarteluja tarkoituksenani käyttää niitä johonkin korttiin. Alkoi jo näytää siltä, ettei niitä tule käytettyä, mutta tähän kortti-ideaan ne soveltuivat hyvin.
Simppeli peruskortti. Iso leimakuva Pro Markereilla väritettynä kannen toiseen laitaan ja toiseen laitaan koristeita ja jouluinen teksti.
Kaksioisaiselle valkoiselle korttipohjalle tehty siluettimaisemallinen kortti. Kehykset stanssattu Craft Diesin jouluisella stanssisetillä ja hiutaleet tehty kuviolävistäjällä. Taustapaperin valitsemisessa oli tässäkin oma hommansa ennen kuin tajusin kokeilla tätä.
Toivottavasti tekin olette saaneet omat joulukorttinne jo valmiiksi. Minä jatkan vielä iltaa kirjoittelemalla kortteja ja osoitteita kuoriin. Ensi vuonna yritän taas muistaa aloittaa joulukorttiaskartelut ajoissa.
Kiitos, kun kävitte sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti