keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Joulukortit 6 ja 7/2016


Tällä kertaa esittelen kaksi joulukorttia, koska kortit ovat hyvin samantyyppisiä.

Tämä joulukortti-idea antoi odottaa itseään tovin. Kohokuvioitu punainen korttipohja pyöri jonkin aikaa askartelupöydälläni odottaen sopivia koristeita. Aikani kuviopapereita selailtuani ja koristeita sovitettuani kaikki vain viimein loksahti kohdalleen. Jotain vastaavaa olin aiemminkin kaavaillut, mutta väärillä koristeilla ja kuviopapereilla. Miten suuri merkitys onkaan löytää ne oikeat osat, jotka sopivat parhaiten yhteen. Tämä pätee varmasti monessa muussakin asiassa kuin korttiaskartelussa. Myös ihmissuhteissa.




Kortti on tehty kaksiosaiselle punaiselle kultapilkkuiselle korttipohjalle. Kansi on kohokuvioitu Cart-Usin lumihiutalekuvioisella kohokuviointikansiolla. Liimasin kannen toiseen reunaan suikaleen nauhamaista kuviopaperia ja sen päälle sydämen jouluisella tekstillä. Kannen toiseen reunaan lisäsin kehykset, joiden sisään liimasin vintagetyylisen joulukuvan.

Innostuin askartelemaan samantyylisen kortin myös vihreänsävyisenä.




Vihreän korttipohjan jätin kohokuvioimatta. Muuten tein siitä samantyylisen kuin yllä esittelemästäni punaisesta kortista. Kortin toiseen reunaan liimasin nauhamaista kuviopaperia jouluteksteineen ja toiseen reunaan korttia jouluisen vintagekuvan kehyksineen. Yläreunaan lisäsin vielä ison kimallepintaisen lumihiutaleen. Tämänkin kortin kohdalla jouduin hieman pohtimaan, koska punaisessa kortissa käyttämäni pitsinen kehys ei sopinutkaan vihreässä kortissa käyttämäni pienemmän kuvan kanssa. Siispä leikkasin kuviosaksilla tavallisesta valkoisesta askartelukartongista kehykset valitsemalleni kuvalle.

Erilaisilla väreillä ja koristeilla saa samasta ideasta hyvinkin erilaisia lopputuloksia, sillä mitäpä sitä hyväksi koettua ideaa muuttamaan.


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti