Kirjoituksia käsillä tekemisestä, kädentaidoista, luovuudesta, ruoan kasvattamisesta, ekologisuudesta, luonnosta, kotoilusta, hidastamisesta ja elämänmenosta.
tiistai 14. lokakuuta 2014
Leikkiakvaario / leikkinäyttämö lapselle
Nyt paljastan, mitä olen viime päivät puuhaillut.
Olen valmistanut jälkikasvulleni leikkiakvaarion, jota voi käyttää myös leikkinäyttämönä tai leikkiteatterina. Idea on kypsynyt mielessäni pitkään ja ryhdyin viimein valmistamaan sitä lapsen pyynnöstä. Olen käyttänyt askartelussa suurimmaksi osaksi kierrätysmateriaalia.
Onnekseni olin säästänyt kannellisen pahvilaatikon, joka sopi tähän askarteluun loistavasti. Sisustin laatikon taka- ja sivuseinät sisäpuolelta käytetyllä laserkuvioisella lahjapaperilla. Jälkikasvu halusi näyttämölle avaruustunnelmaa. Sisustus sopii erinomaisesti myös akvaarioleikkeihin. Pohjaan liimasin sinistä aaltopahvia. Uloimpaan etuseinään liimasin tavallista valkoista paperia jälkikasvun toiveen mukaisesti. Koristelimme etuseinän yhdessä tarroilla, sulalla ja käytetyillä napeilla. Koristelun voi toteuttaa yhtä hyvin myös muulla tavalla, kuten värittämällä, tai jättää halutessaan koristelematta.
Akvaariota varten askartelimme muutaman kalan, jotka jälkikasvu sai värittää. Kalat ripustin pahvilaatikon kanteen ompelulangalla niin, että pujotin langat kannen läpi ulkopuolelle ja kiinnitin ne poikittaisiin tulitikkuihin, joista poistin värilliset päät. Näin kaloja voi liikutella tikuista nostelemalla ja laskemalla.
Kannen sisäpuolelle teippasin vihreän silkkipaperin hieman rypistettyjä suikaleita vesikasveiksi. Ideana on, että akvaarion saa helposti muutettua näyttämöksi nostamalla kannen paikoiltaan. Kannen mukana kulkevat siis akvaarioleikkejä varten tarvittavat koristelut ja kalat. Kannen päällystin valkoisella käytetyllä paketointipaperilla.
Leikkinäyttämöä voi käyttää esimerkiksi askartelemalla saslik-tikkujen päähän paperista hahmoja. Hahmoja voi liikuttaa näyttämöllä joko yläkautta tai sivuseinään saslik-tikulle tehdyn reiän kautta, jolloin tikku on siis osittain näyttämöllä ja osittain laatikon ulkopuolella, josta sitä liikutetaan. Saslik-tikut voi aivan hyvin korvata luonnosta löytyneillä oksanpätkillä, kunhan ne ovat tarpeeksi tukevat etteivät katkea käytössä, tai vaikkapa halutessaan neulepuikoilla. Luonnosta löytyy myös paljon muuta hyvää ainesta näyttämön koristelua varten. Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei esimerkiksi sammalen ja jäläkän kerääminen kuulu jokamiesoikeuksiin.
Oheisesta askartelusta voi soveltamalla tehdä myös vaikkapa helpon ja yksinkertaisen nukkekodin. Silloin laatikkoon lisätään vain väliseinä tai useampi ja laatikon ulkoseiniin leikataan tarpeen mukaan ikkunoita. Laatikon kansi toimii kattona. Tällaista laatikkoa voi käyttää hyvin monenlaisissa leikeissä ja se kehittää lapsen mielikuvitusta. Laatikon näyttämöllä voi järjestää esimerkiksi barbien muotinäytöksiä tai vaikkapa muovieläinten avulla sirkuksen tai eläintarhan.
Tämän askartelun voi valmistaa pienen lapsen kanssa yhdessä. Isompi lapsi, lapsesta, lapsen taidoista ja iästä riippuen, pystyy mahdollisesti valmistamaan tällaisen askartelun itsenäisesti tai ohjattuna.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti