keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Isänpäiväkortti


Tänä vuonna panostin isänpäiväkorttien tekoon ostamalla niitä varten tietynlaisen leimasimen, jota olin katsellut varmaan jo lähemmäs vuoden. Välillä leimasimet olivat loppuneet, mutta sitten niitä tuli lisää ja taas ne loppuivat. Kesällä ne sitten olivat loppuneet ja luulin jääneeni kokonaan ilman tuota leimasinta, mutta viime viikolla huomasin niitä taas olevan myynnissä ja pakkohan se oli heti ostaa, ettei enää jää ilman. Ilmeisesti leimasin on ollut kovasti muidenkin mieleen.




Tällaisia kortteja väsäsin eilen illalla kolme kappaletta. Korttipohjaksi valitsin säännöllisen neliskanttisen kaksiosaisen korttipohjan, jotta saisin kaikki pienet yksityiskohdat paremmin näkyviin. Korttipohja on helmiäishohtoinen ja hieman kellertävä. Käytin kortissa kolmea erilaista kuviopaperia, joita asettelin kortille päällekkäin. Kuvan leimasin Bildmålarnan Tractor-leimasimella, väritin Pro Markereilla ja kiinnitin kohotarroilla. Kortin viimeistelin kiinnittämällä pari Tiimarista ostettua puusydäntä koholle ja liimaamalla kullanväriset tekstitarrat paikoilleen.




Minulla jäi muutama sopivankokoinen suikale samaa junakuvioista paperia, jota käytin kortin kannessakin, joten ajattelin koristella kortin sisäosankin yksinkertaisesti lisäämällä sinne suikaleen tuota paperia. Kortin etukannessahan tuo junakuvioinen paperi ei oikein hyvin pääse näkyviin ja koska se on mielestäni ihanaa paperia niin minusta oli mukava lisätä sitä kortin sisäpuolellekin, jossa se näkyy paremmin.

Toivottavasti korttien saajat ovat kortteihin yhtä tyytyväisiä kuin minä.


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti