Kirjoituksia käsillä tekemisestä, kädentaidoista, luovuudesta, ruoan kasvattamisesta, ekologisuudesta, luonnosta, kotoilusta, hidastamisesta ja elämänmenosta.
perjantai 20. marraskuuta 2015
Pöllökortti
Tänä syksynä yksi inspiraationi lähteistä on ollut Pöllöt-lehti, jonka löysin kaupan lehtihyllystä. Valitettavasti kyseistä lehteä ei löydy enää lehtipisteistä suomenkielisenä, mutta lehti on ilmestynyt myös saksankielisenä, joten hyvällä tuurilla sitä saattaa vielä löytää kaupasta.
Lehdessä on useita erilaisia pöllöaiheisia käsitöitä ja kaavoja niihin. Saatatte ehkä arvata, että olen yksi niistä ihmisistä, jotka ovat hurahtaneet pöllöjuttuihin. Pidän lähes kaikista pöllöjutuista, mutta en pöllökuvioisista fleecejutuista.
Ensimmäiseksi ehdin toteuttamaan pöllökortin, jota olen jo jonkin aikaa ideoinut ja hahmotellut. Tämä kortti syntyi kuitenkin hetken mielijohteesta. Kortti on kaksiosainen ja siinä on käytetty niin leimaamista kuin kuvioleikkuriakin. Leimasin on Heydan ja olen ostanut sen Suomalaisesta Kirjakaupasta. Leimojen keskelle liimasin tekotimantit ja puolikashelmiväreillä tein koristeluita pöllöön ja kortin reunaan. Silmät on liimattu puoliksi leikatusta styrox-askartelupallosta.
Suunnitteilla on lehden inspiroimana muitakin pöllöjuttuja, jotka toteutan ja esittelen täällä myöhemmin.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti