maanantai 23. marraskuuta 2015

Kasvihuoneen pohjatöistä ja talven tulosta


Lupasin jo kauan sitten kertoa teille kasvihuoneen rakennusvaiheista. Nyt päästään vihdoin asiaan.

Lämpimän syksyn ansiosta pääsimme aloittelemaan pohjatöitä niinkin myöhään kuin marraskuussa. Harvemmin tulee näin myöhään syksyllä puutarhassa myllättyä. Kasvihuoneen rakentaminen ja pystyttäminen ei muuten ole ihan yksiselitteinen juttu. Vaikka kyse olisi pienestäkin rakennelmasta, täytyy noudattaa rakennusviraston suosituksia. Liian lähelle naapurirajaa ei saa rakentaa ja joissakin tapauksissa täytyy hakea myös rakennuslupa.




Ensiksi kaivoimme kuopan traktorin avulla.




Täytimme kuopan hiekalla ja mieheni lätkäsi sen, jotta hiekka asettuisi tarpeeksi tiiviisti ja välttäisimme mahdollisen routimisen ja muut ongelmat.

Päätimme, että tämän enempää emme tänä syksynä aio kasvihuonettamme rakentaa vaan jatkamme projektia suosiolla keväällä. Talvi kun painaa jo kovasti päälle eikä meillä ole tarvetta saada kasvihuonetta talvea vasten valmiiksi. Tästä on hyvä jatkaa keväällä.




Viikonloppuna satoikin jo sitten lunta ja maisema oli yhdessä yössä muuttunut tällaiseksi. Onneksi olin jo muutama päivä sitten aloittanut tulevaa lumisadetta silmällä pitäen lintujen talviruokinnan. Kova vilske lintulaudalla kävikin viikonloppuna.




Bongasin ainakin talitiaisia, sinitiaisia, hömötiaisia, varpusia, punatulkkuja ja harakoita. Olin yllättynyt, että punatulkut löysivät lintulaudallemme jo tässä vaiheessa, kun ne ilmaantuivat viime talvena lintulaudalle vasta kevättalvella. Punatulkkujen ilmaantuessa lintulaudalle ei kukaan uskaltanut käydä ryppyilemään, mutta muiden lajien välillä ilmeni kylläkin nahistelua parhaista ruokailupaikoista ja herkuista. Lintujen puuhia on mukavaa seurata ja aina ne jaksavat ilahduttaa yhä uudelleen.




Meren rannallakin oli jo koleaa ja kylmä tuuli tunki takin läpi. Vielä näimme joutseniakin, joista osa jatkoi matkaansa etelään seistessämme rannalla katselemassa. Joutsenet erottuivat sangen selvästi tummaa merta ja pilviä vasten.




Meidän perheessä taisivat kaikki ilahtua lumen tulosta. Jopa tämä karvakamu, joka innoissaan nappaili jälkikasvun ilmaan heittelemiä lumipalloja.


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti