lauantai 9. toukokuuta 2015

Äitienpäiväkortteja


Tänä vuonna äitienpäiväkorttien askartelu jäi viime tippaan sairastelujen ja muiden kiireiden vuoksi. Hyödynsin osittain aiemmin tehtyjä korttejani, mutta jälkikasvun kanssa saimme kasaan pari uuttakin. Jälkikasvuni on erittäin innokas askartelija ja käsillä tekijä, mistä olen iloinen.




Yllä 6-vuotiaan pojan tekemä kortti mummulleen. Aika hyvä, etten sanoisi. Lapsi kyseli mummun lempivärejä ja sai lainata minun korttiaskartelutarvikkeitani. Muuten suunnitteli ja toteutti kortin itse. Onhan hän muutamia kertoja seurannut vierestä minun korttiaskartelujani. Ilmeisesti jotain on ottanut opikseen, kun tämä muistuttaa tyylillisesti niin paljon omia korttejani.




Ja tässä minun tekemäni kortti anopille. Hän on ruusunsa ja sydämet ansainnut. Ihanampaa anoppia en voisi kuvitella. Kortin sisäpuoli jäi tällä kertaa koristelematta.




Lopuksi vielä aiemmin tekemäni kortti, jonka olen saattanut tässä blogissa esitellä jo joskus vuosi sitten, mutta en jaksanut ruveta tarkistamaan. Tämä kortti lähti isomummulle mieheni valitsemana.




Oheisen ruusun kera haluan toivottaa ihanaa Äitienpäivää kaikille Äideille!


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti