keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Viininpunaiset kädenlämmittimet


Kädenlämmittimet ovat jo monta vuotta olleet to do -listallani. Kuulun niihin kylmäraajaisiin olentoihin, jotka lämmittelevät käsiään takkatulen edessä tai nukkuvat kylmimpinä talviöinä tumput käsissään ja sukat jaloissaan. Kädenlämmittimet ovat olleet jonkinlainen ikuisuusprojekti, vaikka kyseessä ei ole sen isompi käsityö. Siitä kertonee sekin, että jossain laatikossani pyörii pariton kädenlämmitin, jolle ei ole tullut tehtyä paria ja jonka seuraavan kerran löytäessäni voinkin surutta purkaa.

Viininpunaisesta Dropsin langasta piti alunperin eräällä automatkalla syntyä sukka, mutta koska lanka on niin valtavan ohutta, ajattelin läpikuultavaa sukanvartta käteeni sovittaessani sen soveltuvan paremmin kädenlämmittimeksi. Ideaan vaikutti varmasti sekin, että olin vastikään keskustellut ranteenlämmittimistä ja asia oli jäänyt pyörimään mieleeni. Niinpä tuumasta toimeen.




Neuloin lämmittimet tavallisena resorineuleena enkä asettanut muita vaatimuksia kuin että niiden piti olla tarpeeksi pitkät. Lämmittimet valmistuivatkin 2.5 numeron puikoilla yhden illan aikana ja olen huipputyytyväinen siihen, että sain viimeinkin ruksata yhden asian yli listaltani. Saattaisinpa tehdä tällaiset pukinkonttiinkin, jos vain suinkin ehdin.


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti