Kirjoituksia käsillä tekemisestä, kädentaidoista, luovuudesta, ruoan kasvattamisesta, ekologisuudesta, luonnosta, kotoilusta, hidastamisesta ja elämänmenosta.
tiistai 11. marraskuuta 2014
Joulukortti nro 7 - embossattu joulukranssi
Ostin itselleni muutama viikko sitten jauhetta embossausta varten. Olen jo jonkin aikaa haaveillut embossauksesta löydettyäni You tubesta embossausta käsittelevän esittelyfilmin. Korttiaskarteluni on embossauksen myötä saanut uuden ulottuvuuden, mutta harjoiteltavaa toki vielä on.
Ensimmäinen embossauskokeiluni kohdistui tietenkin hyvin ajankohtaiseen joulukorttiaskarteluun. Ohessa siis ensimmäinen joulukorttini, jossa olen käyttänyt embossausta. Kuvan laatu on valitettavasti huono ja embossattu alue näyttää hopeiselta, vaikka ostin helmiäisvalkoista jauhetta. Täytyy sanoa, että odotin tuon kuvion näkyvän kortissa selvemmin. Nyt korttia joutuu vähän kallistelemaan, jotta kuvio näkyy kunnolla. Kortin kulmiin leimasin keskikuvioon sopivat kuvioinnit, jotka embossasin myös. Lopuksi kiinnittelin kortin sivuille hopeanväriset tarranauhat ja joulukranssin keskelle hopeanväriset joulutekstitarrat.
Täytyy kertoa, että tuon embossauksen kanssa oli hieman opettelua, koska ajattelin, etten osta mitään ylimääräisiä härveleitä embossauksen toteuttamiseksi. Näkemälläni esittelyfilmillä oli kätevän näköinen kuumailmapuhallin, joka oli juuri samannäköinen kuin kihartimeni käsiosa. Silläpä siis puhaltelin ensimmäiset embossausjauheet taivaan tuuliin. Sen jälkeen kokeilin muulla tavoin kuumentaa korttia ja embossausjauhetta onnistumatta siinä. Mutta kolmas kerta toden sanoo! Viimein tajusin tunkea kortin 100 asteiseksi lämmittämääni hellan uuniin. Muutaman minuutin odottelun jälkeen embossaukseni vihdoin onnistui.
Keittiön pöytämme on ollut viime päivien ajan askartelutarvikkeideni peitossa. Lisää joulukortteja on siis tulossa esittelyyn lähipäivinä. Olen ehdottanut miehelleni, että saisin oman askarteluhuoneen ja hän alkaa vihdoin olla samaa mieltä kanssani. Jippii! Omaa askarteluhuonetta odotellessa...
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti