Kirjoituksia käsillä tekemisestä, kädentaidoista, luovuudesta, ruoan kasvattamisesta, ekologisuudesta, luonnosta, kotoilusta, hidastamisesta ja elämänmenosta.
torstai 19. toukokuuta 2016
Kasvihuonetta rakentamassa
Vihdoin päästiin kasvihuoneen kimppuun ja rakennuspuuhiin. Tätä on niin odotettu ja teillekin jo kauan aikaa lupailtu.
Viime syksynä saimme pohjatyöt tehtyä juuri ennen ensilunta. Tänä keväänä tarkistimme ensimmäisenä pohjatyöt ja routavauriot. Niitä ei juurikaan ollut, mutta korotimme pohjaa hieman lisää pihallemme kertyvien keväisten vesilammikoiden varalta.
Sokkeliharkoiksi valitsimme melko kapeat harkot, jotta ne eivät vie kasvihuoneen lattia-alaa liikaa. Kasvihuoneemme pohja-alahan ei ole hirveän suuri ja halusimme joka sentin hyötykäyttöön. Tässä työvaiheessa harkot pyritää saamaan suoraan, joten vatupassi ja kevyt nuija ovat tarpeen. Harkot särkyvät aika helposti, joten meilläkin varalle ostetut harkot pääsivät kaikki käyttöön. Mies hoiti myös harkkojen rälläköinnin sopivan kokoisiksi. Kasvihuoneen sokkeliahan ei ole mitenkään kiinnitetty maahan kiinni, joten toivottavasti harkot ja sementti yhdessä painavat sen verran, ettei myrskytuulikaan saa kasvihuonetta nurin.
Harkkojen asettelun jälkeen ne muurattiin sementillä yhteen. Myös jotain liiman tapaista ainettakin olisi ollut rautakaupassa tarjolla, mutta halusimme käyttää tuttua ja turvallista sementtiä. Sementin kuivuttua sokkelin päälle asennettiin alajuoksu. Alajuoksua varten harkkoihin porattiin reiät ja laitettiin proput, joihin alajuoksu ruuvattiin kiinni. Reikiä poratessa kannattaa varoa, etteivät harkkojen reunat lohkea.
Lopuksi sitten vain kehikon pystytys ja kasaaminen. Jee! Valmis.
Kiitos, kun kävit sivuillani.Tervetuloa uudelleen!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti