sunnuntai 31. joulukuuta 2023

Tänä vuonna valmistuneita villasukkia ja kypärämyssy

Kaikista neule- ja virkkaustöistä villasukat ovat henkilökohtainen kestosuosikkini, koska niitä voi neuloa helposti kaikenlaisen katselun ja kuuntelun lomassa. Siksipä minulla onkin usein villasukat työn alla, koska en osaa enää istua aloillani tekemättä käsilläni mitään. Villasukkiin on myös helppo upottaa langanjämät ja erilaisilla väriyhdistelmillä saa monen näköisiä sukkia, vaikka ne olisi ihan samalla tavalla neulottuja.

Tänä vuonnakin on valmistunut muutama pari villasukkia. Niitä ei ole valmistunut ihan yhtä paljon kuin aiemmin, koska olen tehnyt enemmän isotöisempiä käsitöitä ja istumatyön vastapainoksi aloittanut viime talvena kuntosaliharrastuksen, joka on myös vienyt paljon aikaani. Ikää kun tulee lisää, täytyy jossain vaiheessa havahtua siihen, että samalla keholla täytyy pärjätä myös tulevina vuosina. Oman hyvinvoinnin lisäämiseksi laitoin myös ruokailutottumukseni loppukesästä uusiksi ja ryhdyin syömään kasvispainotteisesti.

Haalin samaan kuvaan kaikki löytämäni sukat tältä vuodelta. Langat ovat pääosin Novitaa, mutta myös muuta lankaa on seassa. Valitettavasti en nyt muista muita lankoja nimeltä, koska heittelin jossain vaiheessa pöydän reunoille säästämäni lankavyötteet roskiin.

Kesällä valmistui myös yksi kypärämyssy kahdesta keinokuitulangasta. Puikkokoko olisi voinut olla pienempi. Tästä tuli melko iso, suunnilleen päiväkoti-ikäiselle sopiva.

Toivotan teille kaikille ahkeraa, innokasta ja onnellista uutta vuotta 2024!


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen! 





sunnuntai 10. joulukuuta 2023

Joulukortteja

Tänä vuonna sain tarvittavat joulukortit tehtyä yhden lauantain aikana. Muutaman viime vuoden aikana meiltä on lähetetty itse tehdyt joulukortit vain lähipiirille ja muille kaupasta ostetut kortit. 

Tänä vuonna olin joulukorttiaskarteluissa ekologinen ja käytin vain laatikoistani löytyneitä vanhoja tarvikkeita. En ostanut edes yhtään kirjekuorta, koska unohdin, mutta onneksi niitäkin sitten löytyi tarvittava määrä. Valitettavasti askartelutarvikkeita on kertynyt vuosien mittaan niin paljon, ettei joulukorttiaskarteluni tuntunut tai näyttänyt vähentävän tarvikkeiden määrää yhtään. Tiedän kuitenkin, että sain vihdoin tietyt korttipohjat käytettyä loppuun ja olen siitä tyytyväinen.

Yhteenvetona tämän vuoden joulukorteista voisin mainita, että punainen oli pääväri, suurin osa korteista on tehty vaakaan ja valmiskuvia sekä kuvioleikkureita käytin melkein kaikissa korteissa. 


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen! 




lauantai 25. marraskuuta 2023

Muutama onnittelukortti

Tänä vuonna olen ehtinyt askarrella vain muutaman onnittelukortin ja olemme pääasiassa turvautuneet ostettuihin kortteihin. Tässä asiassa olen edennyt hyvinvointi edellä enkä ole yrittänyt ylittää itseäni, vaikka korttien ostaminen onkin kirpaissut syvältä. Joskus vaan täytyy ajatella itseään ja mennä siitä, missä aita on matalin. 

Tässä toukokuun jälkeen askartelemani onnittelukortit.

Näiden lisäksi askartelen tänä vuonna vielä muutamia joulukortteja. Niistä lisää myöhemmin. 

Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen. 



keskiviikko 22. marraskuuta 2023

Virkattu paripeitto jämälangoista

Pitkän tauon jälkeen päivitän kuulumisiani blogiin.

Aika on kulunut intensiivisesti työn ja perhe-elämän parissa. Elän parasta aikaa ruuhkavuosia ja sen kyllä huomaa. Aika ei tahdo riittää kaikkeen ja jostakin joutuu aina nipistämään. Käsitöitä olen kuitenkin koko ajan tehnyt siinä sivussa ja koitankin saada viime kuukausien tuotokset päivitettyä tänne, vaikkakin viiveellä.

Blogikoiramme nukkui pois yli 18 vuoden kunnioitettavassa iässä. Koirasta luopuminen oli meille suuri suru ja surun käsittelemiseen meni aikaa. Edelleen päivittäin tulee eteen asioita, jotka muistuttavat koirastamme. Surusta huolimatta on onni saada vaalia monia hyviä muistoja ja tietää, että koiramme sai elää täyden elämän rakastavien ihmisten ympäröimänä. 

Viime kesänä sain juuri ennen kesälomareissuamme valmiiksi jämälangoista virkatun paripeiton.

Peitto pääsi mukaan reissuun, jossa se sai luvan toimia peittona ja myös loistavana näkösuojana suuren kokonsa ansiosta. Reissun jälkeen peitto on ollut päivittäisessä käytössä, kuten edellinenkin jämälangoista virkkaa ani yhden hengen peitto. 

Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen. 




lauantai 6. toukokuuta 2023

Äitienpäiväkortti kukkaköynnöksillä

Pitkästä aikaa tuli askarreltua kortteja enkä muistanutkaan enää miten mukavaa se onkaan. Äitienpäiväkorttien koristeluita ei tarvinnut juurikaan miettiä, sillä olin ostanut pääsiäiskortteihin koristeita, mutta ne jäivät käyttämättä, koska kortit jäivät tekemättä.

Tässä kaksi samoilla koristeilla hieman eri tavalla toteutettua korttia äidille ja anopille, koska he ovat molemmat taitavia ja innokkaita kukkaharrastajia ja puutarhan laittajia.

Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen! 





maanantai 1. toukokuuta 2023

Gefjun

Neuloin juniorille islantilaisneuleen hänen valitsemallaan mallilla ja väreillä. Pusero on ollut jo kotvan aikaa valmis, mutta sain  sen nyt vasta pääteltyä. Puseron malli on nimeltään Gefjun ja se löytyy Vedis Jonsdottirin kirjasta Islantilaisia neuleita. Pusero on neulottu tummanharmaalla, tummanvihreällä ja valkoisella Lettlopi-langalla.

Vielä olisi ainakin yksi islantilaisneule jonossa, mutta taidan pitää hieman taukoa ennen seuraavaa urakkaa ja toki täytyy myös neuvotella neuleen saajan kanssa väreistä ja mallista. 

Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen! 



sunnuntai 12. helmikuuta 2023

Ystävänpäiväkortteja

Tänä vuonna askartelin ainoastaan kaksi ystävänpäiväkortti. Nekin kiireellä. 

Korttiaskarteluni on vähentynyt huomattavasti sen jälkeen, kun askartelupisteeni siirtyi yläkertaan, poikien valtakuntaan. Askartelupisteeni on ollut sen jälkeen aktiivisesti muussa käytössä ja aina, kun minulla olisi tarvetta askarrella kortteja, joudun pyytämään, että pöydällä olevat tavarat siivotaan pois. Täytyy varmaan jossain vaiheessa miettiä sijoittelua uudelleen, koska nykyinen ei ole ollenkaan toimiva.

Tässäpä kuitenkin askartelemani kortit, joissa selkeästi teemana hempeät värit ja ruusuinen kuviointi. 

Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen! 





sunnuntai 8. tammikuuta 2023

Ensimmäinen islantilaisneuleeni

Sain pari vuotta sitten työkavereilta läksiäislahjaksi kasan Lettlopi-lankaa. Meni kuitenkin aikaa, kun idea kypsyi ja pystyin tarttumaan lankoihin. Aloitin marraskuussa neulomaan ensimmäistä islantilaisneulettani. Malliksi valitsin Vedis Jonsdottirin kirjasta Islantilaisia neuleita Dropar-puseron. Ohjeessa neuvottiin aloittamaan neulominen alhaalta päin, mutta koska aloitin kuitenkin neulomisen ylhäältä alaspäin, jouduin pariin otteeseen purkamaan puseroa ja säätämään silmukkamäärän kanssa, jotta sain neuleesta itselleni sopivan. Jätin tietoisesti kuviot pois hihansuista ja helmasta. 
Ostin langat myös kahteen muuhun islantilaisneuleeseen ja tätä postausta kirjoittaessani olen jo aloittanut seuraavan islantilaisneuleeseen neulomisen. Siitä lisää myöhemmin. 

Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!