Kesän aikana ostin kankaita, joista ompelin puseroja.
Ihastuin tähän Uniikit.comin vihreään kankaaseen niin kovin, että leikkasin ja ompelin sen heti ostoa seuraavana päivänä. Siitä tulikin uusi lempipaitani.
Kirjoituksia käsillä tekemisestä, kädentaidoista, luovuudesta, ruoan kasvattamisesta, ekologisuudesta, luonnosta, kotoilusta, hidastamisesta ja elämänmenosta.
Kesän aikana ostin kankaita, joista ompelin puseroja.
Ihastuin tähän Uniikit.comin vihreään kankaaseen niin kovin, että leikkasin ja ompelin sen heti ostoa seuraavana päivänä. Siitä tulikin uusi lempipaitani.
Tänä vuonna isänpäiväkorteissani on sekä merellisiä että kukallisia aiheita.
Little Birdien valikoimista löytyi paperisia valmiskimppuja, joita päätin hyödyntää tämän vuoden isänpäiväkortissa. Myös helmiäishohtoiseen korttipohjaan liimattu pitsireunainen paperi on valmiiksi stanssattuna ostettu. Satiininauhaisen rusetin tein itse ja lopuksi kiinnitin kortin yläreunaan tekstin.
Toinen kukka-aiheinen isänpäiväkortti on tehty valkoiselle korttipohjalle. Korttipohjan päälle liimasin kerroksittain vihreän askartelupaperin ja hopeakuvioidun paperin. Toiseen reunaan liimasin pystysuuntaisesti vihreän nauhan ja kortin alaosaan kiinnitin leimakuvista, itse stanssaamistani kiehkuroista ja paperikukista sommitellun kukkakimpun. Lopuksi lisäsin korttiin pyöreän onnittelutarran.
Merellisten korttien paperit ovat niin ikään Little Birdien valikoimista. Ensimmäisen kortin tein ruskealle korttipohjalle. Liimasin alimmaiseksi suomukuvioisen paperin ja sen päälle toisesta meriaiheisesta paperista leikkaamani kuvan. Päällimmäisen paperin reunat väritin sinisellä musteella ja lopuksi kiinnitin kortin yläkulmaan hopeanvärisen onnittelutekstin.
Toinen meriaiheinen isänpäiväkortti on tehty valkoiselle korttipohjalle. Korttipohjan päälle liimatun paperin reunat väritin tässäkin sinisellä musteella. Paperin alareunaan liimasin toisesta paperista leikkaamani majakan ja lopuksi kiinnitin kortin yläreunaan onnittelutekstin.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
Viime kuussa askartelin hääpäiväkortin, jossa olen leikitellyt musteella.
Korttipohjassa itsessään oli keskellä valmiiksi stanssattuna pitsikuvioinen sydän. Sommittelin sydämen ympärille eri kokoisia valkoisia ja vaaleanpunasävyisiä kukkia. Lopuksi värittelin musteella korttipohjan paljaaksi jääneet reunat ja keskellä olevan pitsikuvioisen sydämen, jotta se erottuisi paremmin kortista.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!