lauantai 21. joulukuuta 2019

Syksyllä valmistuneita pitkävartisia villasukkia


Koska pitkävartisia villasukkia on tänä syksynä valmistunut itselleni enemmänkin, ajattelin tehdä niistä yhteispostauksen. Viimeaikaisten pitkävartisten villasukkien neulominen alkoi siitä, kun tajusin lahjoittaneeni kaikki neulomani pitkävartiset villasukat pois. Katselin joskus hieman kateellisena toisia, jotka käyttivät ihania pitkävartisia villasukkia. Päätin siis tehdä itselleni uusia.

En ole hirveästi tehnyt itselleni sinisävyisiä neuleita, mutta joskus joku tekeleeni vain iskee alitajuntaan ja se tuntuu omalta, vaikka värit eivät välttämättä sitä olisikaan. Niin kävi näidenkin sukkien kanssa.




Sukista tuli kiva farkkumainen fiilis. Beigen värinen lanka varren resorissa ja kantapohjissa on Novitaa. Siniraidallinen lanka on Järnbo Garnin Mellanraggia.




Neuloin sukat varpaista varteen nro 3 puikoilla.




Nämä bambulangasta neulotut vaaleanpunaiset sukat eivät ehkä kestä kovemmassa käytössä, mutta unisukkina ovat varmaan ihoa vasten pehmeät ja mukavat.




Sukkien jujuna on koristeellinen resori.




Novitan Viidakko-lankaa tuli joskus ostettua mielenhäiriössä pari kerää ja ne ovat lojuneet lankalaatikossani muutaman vuoden käyttämättömänä. Nyt halusin päästä jo langasta eroon. Helpoin tapa päästä eroon yhdestä tai kahdesta kerästä lankaa on neuloa niistä sukat. Niinpä neuloa posotin langasta sukat ja huomasin, että lankahan kuvioituu ihan miten haluaa. Sukista ei tullut samannäköiset muuten kuin terien osalta. Itse en tykkää näistä sukista, mutta juniori omi ne itselleen, vaikka ne vielä hänelle hieman isot ovatkin.




Näistä sukista tuli uudet suosikkini. Kuvioinniltaan hieman maastokuviota muistuttavat sukat olen neulonut Novitan mustavalkoisesta Korpi-langasta ja vaalenpuna-harmaasta Raita-langasta kolmosen puikoilla.

Puikoilla on vielä myös Taimitarhan joulukalenterisukat, mutta niistä lisää myöhemmin.


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!





sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Meriaiheisia kortteja


Kaupassa oli taannoin myytävänä askartelulehti, jonka mukana sai lukijalahjana meriaiheisia stansseja ja leimasimia. Sellaisia minulla ei ollutkaan ennestään, joten päätin ostaa lehden. Tälle syksyä olenkin sitten askarrellut kaksi erilaista meriaiheista korttia lähipiiriin.







Hieman mielikuvitusta käyttämällä ja koristeita vaihtelemalla samoilla stansseilla saa hyvinkin erilaisia kortteja. Näitä stansseja ja settiin kuuluvia leimasimia tulee käytettyä varmasti jatkossakin.


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!






maanantai 9. joulukuuta 2019

Joulukortteja 2019


Sain viikonloppuna joulukorttisavotan päätökseen. Tänä syksynä tuli ostettua jonkin verran joulukorttitarvikkeitakin, kuten kuviopapereita, pari stanssia, leimasimia ja koristeita. Stanssit ja leimasimet ovat ainakin toistaiseksi vielä käyttämättä, joten ne jäänevät ensi jouluksi. Täytyy myöntää, että uudet askartelutarvikkeet kyllä inspiroivat jonkin verran ja vauhdittivat selkeästi joulukorttiaskarteluani.

Tänä vuonna tuli tehtyä hyvin vähän sinisävyisiä kortteja. Vallalla olivat selkeästi perinteisemmät joulun värit punainen, valkoinen ja vihreä. Tämän vuoden korttiaskartelussani koristeeksi ylitse muiden nousi yllättäen punainen joulutervehdysteksti, jos sitä koristeeksi voi sanoa.


































Pari viikkoa sitten tutustuin tämän joulun nettihittiin eli henkareista tehtyyn joulutähteen. Ihastuin heti ja kävin ostamassa läjän henkareita tähtiä varten. Tein kaikkiaan kolme tähteä, joista yhden lahjoitin vanhemmilleni. Kaksi muuta pääsivät pihaamme koristamaan. Sain joulutähtikuumeen tartutettua ainakin kahteen työkaveriinikin.




Olen tänä syksynä tehnyt jonkin verran käsitöitä, jotka ovat jääneet ajan puutteen vuoksi esittelemättä. Täytynee tehdä vielä tämän vuoden puolella kooste esittelemättä jääneistä käsitöistäni kunhan saan ne kuvattua.


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!