Kirjoituksia käsillä tekemisestä, kädentaidoista, luovuudesta, ruoan kasvattamisesta, ekologisuudesta, luonnosta, kotoilusta, hidastamisesta ja elämänmenosta.
sunnuntai 30. joulukuuta 2018
Suklaiset unelmasukat ja katsaus kuluneeseen vuoteen
Raitasukkakauden jälkeen kaipasin jotain haastavampaa neulomista, joten välipäivien aikana syntyi kuviosukat suklaan ja maitokaakaon värisistä Novitan langoista. Tummemman ruskea lanka on Suomalainen sukkalanka ja vaaleamman ruskea lanka on 7 veljestä Eero. Sukat ovat nimeltään Neulekerhon suosikki ja malli löytyy Jorid Linvikin kirjasta Suuri sukkakirja. Kirjassa on 45 kuviosukkaohjetta, joista useimmat ovat minulle mieluisia, joten uskon neulovani kirjasta muutaman muunkin mallin.
Sukat muodostuvat vinoruutujen kaltaisista kuvioista enkä ensin ollut kovinkaan ihastunut malliin.
Onneksi en kuitenkaan antanut ennakkoluuloilleni valtaa. Sukat olivat nimittäin todella mukavat ja helpot neuloa ja vielä ihanammat jalassa. Vinoruutujen väleihin neulotaan pätkä joustinta, joka takaa että sukat muotoutuvat jalan mukaan ja istuvat napakasti. Kirjan ohjeesta poiketen neuloin yksiväriset kantapohjat. Sukkien nimi tulee kirjailijan mukaan siitä, että malli on niin helppo neuloa, että pystyy samalla keskustelemaan muiden neulojien kanssa.
Jouluviikolla saimme iloita useampana päivänä myös oravan vierailusta. Oravan vipeltämistä on aina hauska seurata. Linnutkaan eivät suuremmin pelänneet itseään isompaa ruokaseuraa.
Tämä vuosi alkaa olla pikku hiljaa taputeltu. Itselleni jäi mielikuva, että kortteja on askarreltu tänä vuonna enemmän kuin ennen. Postaukset laskettuani totesin, että postauksista lähes puolet on käsitellyt korttiaskarteluja. Sen sijaan luonto-, eko- ja puutarhapäivitykset ovat jääneet minimiin, mikä lienee osittain johtunut kuumasta kesästä ja työkiireistä. Käsityöpostauksistani suurin osa on koskenut sukkia ja nimenomaan raitasukkia. Muutama lapas- ja pipopostauskin on ollut mukana ja kaksi villapaitapostausta. Omia suosikkejani tänä vuonna tekemistäni käsitöistä ovat olleet punainen villapaita, luumun väriset kuvioneulesukat ja pöllölapaset. Ei niinkään siksi, että nuo käsityöt olisivat olleet jotenkin erityisen upeita vaan siksi, että ne ovat minulle syystä tai toisesta rakkaita. Korttisuosikkejani taas ovat olleet ehdottomana ykkösenä ruusuinen sydänkortti ja tästä postauksesta kaksi alinta hopeanväristä korttia. Näitä kortteja askarrellessani koin erityistä onnistumisen iloa.
Uutta vuotta vietämme kotona perhepiirissä sen suuremmin juhlimatta. Meillä ei tänä uutena vuotena myöskään ammuta ilotulitusraketteja. Te jotka aiotte raketteja ampua, muistakaa suojata itsenne ja läheisenne.
Kiitos teille kaikille kuluneesta vuodesta ja vielä parempaa ensi vuotta! Toivottavasti olen inspiroinut teitä postauksillani. Tästä on taas hyvä jatkaa ensi vuoden puolella.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
lauantai 22. joulukuuta 2018
Lisää raidallisia villasukkia
Joulukorttiaskartelujen lomassa syntyi taas lisää raitasukkia.
Näistä villasukista tuli mieleeni kolea kevättalvi, kun aurinko jo pilkahtelee puiden latvojen lomasta, mutta lunta on vielä maassa. Lankana käytin kahta erilaista Novitan 7 veljestä Raitaa. Puikot olivat kokoa 2,5 ja sukista tuli kokoa 40.
Nämä sukat jouduin kuvaamaan erillään muista, koska niillä oli kiire joululahjapakettiin. Sukista tuli kokoa 47 ja ne saa lahjaksi armas siippani. Lankana on Novitan 7 veljestä ja 7 veljestä Raita. Puikot olivat kokoa 3.
Tässä kuitenkin raitasukkien pääkvartetti ulkona kuvattuna. Lankoina on käytetty Novitan 7 veljestä ja 7 veljestä Raitaa. Ruskeat sukat on raidoitettu keltavihreällä Kaupunkilangalla. Puikot olivat näitä sukkia neuloessa kokoa 3. Keskimmäiset sukat ovat kokoa 40 ja reunimmaiset kokoa 43.
Tämän postauksen myötä toivottelen oikein lämmintä ja rauhallista joulua teille kaikille!
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
maanantai 17. joulukuuta 2018
Tikkarijoulukortti opelle
Juniori ei halunnut tehdä opettajalleen joulukorttia, joten minä uhrauduin. Oikeasti ei tarvinnut edes houkutella vaan ideat lähtivät heti kehittymään. Yksi juttu oli heti selvä. Tekisin opelle jouluisen tikkarikortin.
Ostin jokin aika sitten metallinhohtoisia pahvipillejä juurikin jouluisia tikkarikortteja varten ja nyt pääsin niitä testaamaan. Pääväreiksi tuli hopea ja punainen. Valitsin hopeanvärisen pahvipillin, jotta kortista ei tulisi liian punavoittoinen. Leikkasin kaksi punaista ympyrää, jotka leikkasin reunoistaan kuviosaksilla ja joiden väliin liimasin pillin. Kanteen liimasin pienen hopeanvärisen kakkupaperin, jonka päälle kiinnitin jouluisen valmiskuvan. Valmiskuvan alakulman päälle vinoon liimasin jouluisen tekstin ja valmiskuvan molemmin puolin lähelle kortin reunaa kiinnitin 3D-tarroilla pari paperista lumihiutaletta. Kortin reunoille liimasin hopeanvärisiä puolikashelmiä. Lopuksi kiinnitin pahvipillin varteen punaisen rusetin ja kirjoitin opelle kortin taakse jouluisen tervehdyksen ja kiitokset kuluneesta lukukaudesta.
Voi olla, että ensi vuonna näitä jouluisia tikkarikortteja tulee tehtyä muillekin. Sen verran paljon on nyt pillejä varastossa. Tämän vuoden viimeinen joulukortti oli kuitenkin tässä tältä erää ja päästään taas palaamaan enemmän käsitöiden pariin.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
Tunnisteet:
askartelu,
joulu,
kortit,
opiskelu,
tikkarikortti
maanantai 10. joulukuuta 2018
Joulukortit nro 14 - 28/2018
Olen askarrellut viikonloppuna joulukortteja oikein urakalla. Kiire tuli, että ehtivät postiin punaisessa kuoressa, vaikka aloitin muka taas tänä vuonna joulukorttien askartelun hyvissä ajoin.
Jossain vaiheessa askartelun alkupuolella alkoi tuntua, että nyt syntyy liikaa sinisiä kortteja, mikä nyt näyttää kummalliselta, sillä näissä korteissa on yksi ainoa siniselle korttipohjalle tehty joulukortti. Huomasin myös, että kaipasin joidenkin korttien kohdalla punaista pitsinauhaa, joten sitä on vielä hankittava. Aion askarrella vielä ainakin yhden joulukortin juniorin opettajalle, mutta muuten joulukorttiurakka on tältä vuodelta suurimmaksi osaksi ohi.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
tiistai 4. joulukuuta 2018
Yo-kortti ja muita metallinhohtoisia onnittelukortteja
Nyt on se hetki vuodesta, kun syksyn abiturientit juhlivat valmistumistaan. Askartelin kortin miehen suvussa valmistuneelle syksyn abiturientille.
Kortti on tehty samalla kaavalla kuin aiemmin postaamani eläkekortti. Tähän korttiin tuli erilaiset tekstit ja kortin ylänurkkaan kiinnitin 3D-tarroilla lyyran.
Tämän synttärikortin pääväri hopea sai innoituksensa kortissa koristeena käyttämästäni paperikukasta. Mietin, mille paperille voisin käyttää kukkakuvioista kuviointikansiotani ja muistin ostaneeni viime joulun alla hopeanväristä paperia. Se sopi paperikukkiin täydellisesti. Ennen kukkien kiinnittämistä liimasin alle hopeanväristä nauhaa. Lopuksi kiinnitin kortin yläreunaan tekotimanteista muotoillun onnittelutekstin. Tämän onnittelukortin sai pyöreitä vuosia täyttänyt sukulainen, vaikka jossain välissä mietinkin, etten raaski luopua kortista ollenkaan.
Tämän kortin askartelussa annoin flown viedä mukanaan. Aloitin reunustamalla kortin hopeanvärisellä tarranauhalla. Keskelle korttia kiinnitin valmiskuvan ruusukimpusta pitsisellä kehyksellä. Kehyksen alle liimasin pari pientä hopeista kakkupaperia. Lopuksi lisäsin kortin yläreunaan hopeanvärisen onnittelutekstin. Tämä kortti pääsee todennäköisesti alkuvuodesta onnittelemaan miehen isoäitiä.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
sunnuntai 25. marraskuuta 2018
Angry Birds -puutöitä lasten kanssa
Perheen miespuolisen väen luvalla julkaisen tällä kertaa hieman erilaista puuhaa käsille, nimittäin Angry Birds -aiheista nikkarointia. Monet saattavat tietää ainakin internetissä pelattavissa olevan Bad Piggies -pelin, jossa erilaisista palikoista ja osista kootaan possuille kulkuneuvoja ja yritetään selvitä radan läpi tähtiä keräten. Tämän pelin pohjalta jälkikasvu piirsi isälleen paperille kuvan, jonka perusteella he lähtivät nikkaroimaan Bad Piggies -ajokkia.
Kuvassa ajokki ilman possuja. Toteutus on yksinkertainen ja lapset voivat hyvin pitkälti iästä ja taidoista riippuen nikkaroida lelun aikuisen valvonnassa ja avustuksella.
Lelu on ollut jälkikasvulle hyvin mieluinen. Monestihan ne yksinkertaisimmat lelut ovat kaikkein parhaimpia ja mielikuvitusta ruokkivia. Näin muovin ylituotannon aikakautena kannattaisi muutenkin suosia enemmän vaikkapa juuri puusta valmistettuja tuotteita. Ovathan ne paljon ekologisempia kuin muovista valmistetut tuotteet. Tämä lelu valmistuu myös melko edullisesti, koska siihen riittää muutama laudanpätkä, muutama naula ja ruuvi.
Tässäpä siis vinkkiä vaikkapa joululahjaksi.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuoa uudelleen!
Tunnisteet:
aikuiset,
Angry Birds,
askartelu,
ekologisuus,
itse tehty,
joulu,
kädentaidot,
käsityöt,
lahja,
lapset,
lelut,
luovuus,
muovittomuus,
nikkarointi,
puutyöt,
suunnitteleminen,
säästäminen
sunnuntai 18. marraskuuta 2018
Joulukortit nro 7 - 13/2018
Taas on pakerrettu hetki joulukorttien parissa. Tällä kertaa suurin osa joulukorttimateriaaleista on peräisin Cardmaking & Papercraft -lehden marraskuun numeron (issue 188 November) mukana tulleesta lukijalahjasta eli nipusta jouluisia kuvia ja papereita. Hyvällä tuurilla lehteä löytänee vielä hyvin varustettujen kauppojen lehtihyllyistä. Meidän kaupoista lehden loppuivat hetkessä. Tämän vuoden edelliset joulukorttiaskartelut löytyvät täältä.
Mitä olisikaan joulukortti ilman perinteistä pikkulintua. Meillä Suomessa jouluisen pikkulinnun virkaa taitaa hoitaa ylivoimaisesti punatulkku. Nykyään lintuja ei hirveästi joulukorteissa enää näe, mutta lapsuudessani ne olivat melko yleisiä joulukorttien aiheita. Tässä kortissa taitaa poseerata punarinta. Lieneekö se sitten ulkomailla yleinen jouluinen lintu.
Tässä kortissa on kaunis lumisateinen ja hieman hämyinen kuva, jossa aurinko paistaa talvelle tyypilliseen tapaan matalalla. Suuressa kuvassa ei ole lapsia koristelemassa joulukuusta, mutta lisäsin pienemmän pyöreän kuvan 3D-tarroilla isomman päälle.
Kauriista oli joulupapereissa enemmänkin kuvia, joten niitä riitti useampaankin korttiin. Leikkasin isommasta askartelukuvasta pienemmän osan taustaksi ja siihen päälle hopeisten kakkupapereiden päälle pienempi soikea kuva kauriista.
Tässä kortissa käytin taustana kaupasta ostamaani hiutalekuvioista kartonkia, joka oli juuri sopivan kokoinen kortin kanteen. Keskelle liimasin soikean talvisen kuvan kauriista.
Tähän kolmanteen kauris-aiheiseen joulukorttiin leikkasin isommasta talvisesta kuvasta sopivan palan ja lisäsin siihen vain hopeanväriset kulmakoristeet ja jouluisen tekstin. Kuva oli jo itsessään niin täydellinen, ettei se mielestäni kaivannut enempää koristeita.
Tämän kortin tein leimaamalla ensin kuvat kortille ja piirtämällä sen jälkeen ääriviivat ohuella hopetussilla. Idea, joka on pyörinyt mielessäni jo jonkin aikaa ja piti saada toteutettua. Varmaan ihan toimiva vaihtoehto ellei kotona ole välineitä embossaukseen. Jälki ei kylläkään ole samanlainen kuin se olisi embossatessa ja vaikka kuvasta ei sitä ehkä huomaakaan niin muste pistää paikoin esiin hopeatussin alta. Tekniikka vaatii siis tarkkaa kättä, hyvälaatuista tussia ja kärsivällisyyttä.
Lopuksi vielä harmaalle korttipohjalle vaakaan toteutettu joulukortti, jossa vasempaan reunaan on liimattu vaaleanharmaataustainen askartelupaperi valkoisilla jouluisilla teksteillä. Paperin taustalla on punasävyinen jouluinen paperi kehyksenä. Liimasin kortin alaosaan poikittain leveän jouluisen koristenauhan, jonka päälle vaaleanharmaan paperin kohdalle liimasin valmiin askartelukuvan tontusta. Lopuksi lisäsin kortin tyhjään kohtaan punaisen sydämen jouluisella tekstillä.
Ilokseni huomasin, että blogissani oli hiljattain ylittynyt 10 000 kävijän raja. Kiitokset kaikille lukijoille! Kiinnostavimpia aiheita blogissani ovat olleet jo pitkään lasten kauluri ja postaus, jossa olen esitellyt kokoontaittuvan kauppakassin ja virkatun hedelmäpussin. Blogini täyttää keväällä viisi vuotta. Tästä on mukava jatkaa.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
maanantai 12. marraskuuta 2018
Isänpäiväkortti
Taas on aika juhlia isiä ja isoisiä. Tänä vuonna askartelin muutaman erilaisen kortin, joista esittelen yhden.
Tämä kortti on yksinkertainen ja nopeatekoinen. Kaksiosaiselle vaaleanvihreälle korttipohjalle on liimattu hieman korttipohjaa pienempi kuviopaperi, jonka päälle on kiinnitetty leimakuva. Lopuksi kortin yläreunaan on lisätty hopeanvärinen onnitteluteksti. Hain korttiin kesäistä tunnelmaa valitsemalla vaaleanvihreän korttipohjan ja kuviopaperin, jossa on kuvattuna koivunlehtiä. En halunnut liiallisella koristelulla pilata kortin viipyilevää ja pysähtynyttä tunnelmaa, joka kalastaessa on läsnä.
Muut tekemäni kortit tein lasten ja lastenlasten valokuvista, jonka takia en paljasta niitä täällä. Tein valokuviin kehykset, jotka koristelin kuviopapereilla, kimalleteipillä ja paperikukkasilla sekä tietenkin onnitteluteksteillä. Valokuvista tehtyjä kortteja voi käyttää vaikkapa tauluina, koska niitä ei ole tehty kaksiosaiselle korttipohjalle. Kaksiosainen korttipohja oli liian pieni valokuvalle.
Hyvää isänpäivää kaikille isille ja isoisille!
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
lauantai 3. marraskuuta 2018
Raitasukkia
Olen parisen viikkoa neulonut pelkkiä sukkia sukkien perään, koska se on kaikkein helpoin käsityö äänikirjoja kuunnellessa tai tv:tä katsellessa. Minusta on ollut hauska yhdistellä erilaisia värejä ja nähdä se väri-iloittelu, joka väriyhdistelmistä muodostuu. Samalla olen saanut neulottua muutamia keränloppuja pois. Olen visusti pidättäytynyt ostamasta uusia lankoja jo monen kuukauden ajan. Lankalaihis on mukavalla mallilla, vaikka edistyykin hitaasti.
Sukkakaruselli Novitan 7 veikasta ja 7 veljestä Raidasta.
Joulupuu on rakennettu. Alimmaiset sukat ovat kokoa 43, keskimmäiset 41 ja ylimmät 38. Osa sukista jää itselle, osa päätyy lähipiiriin lahjaksi ja loput varmaankin hyväntekeväisyyteen. Näitä sukkia on luvassa vielä lisääkin.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
Tunnisteet:
käsityöt,
lahja,
neulominen,
raitasukat,
sukat
sunnuntai 28. lokakuuta 2018
Eläkekortteja
Työpaikallani tarjoutui tilaisuus askarrella pois jäävälle työkaverille eläkekortti. Olin tavannut työkaverin ohimennen ja vaihtanut hänen kanssaan muutaman sanan. Muuten en tätä henkilöä tuntenut. Kuulin kuitenkin, että hän on erähenkinen mies, joten tein sitten sen pohjalta eläkekortin ja vaihtoehdoksi muutaman muunkin erityylisen eläkekortin.
Tässä eläkekortissa on haettu taustalla ja kukkasilla luonnonläheistä tunnelmaa. Kortti on tehty samalla kaavalla kuin edellisen postauksen onnittelukortti.
Tämän kortin värimaailma valikoitui henkilön oman ulkoisen värimaailman mukaan. Kortti on tyyliltään neutraali ja sopinee sen vuoksi eri tyylisille henkilöille.
Kolmanteen korttiin sain idean selailemalla korttiaskartelulehteä. Ei tullut mieleenikään, että voisin käyttää kuviointikansiota hyödykseni. Pöydälläni pitkään lojunut kuviokartongista leikattu kukkaisnauha sopi tähän korttiin erityisen hyvin.
Näistä kolmesta kortista pidän eniten kolmannesta, mutta ensimmäinen valikoitui luonnonläheisyytensä vuoksi varsinaiseksi eläkekortiksi.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
sunnuntai 21. lokakuuta 2018
Onnittelukortti parisuhteen juhlahetkiin
Pitkästä aikaa pääsin askartelemaan fiilispohjalta ja syntyi maalaisromanttinen onnittelukortti kihlajaisiin, häihin, hääpäivään tai muuhun vastaavaan tilanteeseen.
Tein kortin valkoiselle kaksiosaiselle korttipohjalle. Alimmaiseksi kiinnitin hieman korttipohjaa pienemmän hirsikuvioisen askartelupaperin, jonka päälle liimasin vinoon suorakaiteen muotoisen askartelukehyksen. Kehyksen sisään kiinntin 3D-tarroilla sydämet ja lopuksi liimasin kehyksen alakulmaan paperikukkia koristeeksi.
Ja sattumalta tajusin, että tälle kortille tulikin heti käyttöä, sillä lähipiirissä juhlitaan tänään safiirihääpäivää.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
Tunnisteet:
askartelu,
hääpäivä,
häät,
kihlajaiset,
kortit,
onnittelut
perjantai 12. lokakuuta 2018
Kuusi ensimmäistä joulukorttia 2018
Huomasin kesällä internetissä toisten blogeja lukiessani, että osa oli aloittanut joulukorttiaskartelut jo heinäkuussa. Pääsin nyt vihdoin itsekin joulukorttiaskartelujen kimppuun pitkän odotuksen jälkeen. Kuusi ensimmäistä joulukorttia syntyivät peräkkäin jonkinlaisessa flow-tilassa. Tänä vuonna en ole juurikaan ostanut tarvikkeita joulukortteja varten eli hyvin pitkälti vanhoilla tarvikkeilla mennään. Tarvikkeita penkoessani huomasinkin muutamia juttuja, joista haluaisin jo päästä eroon. Nostin ne erikseen esille, joten saa nähdä onnistunko käyttämään ne loppuun.
Tässä ensimmäiseksi syntynyt joulukortti. Lumisprayta piti päästä kokeilemaan heti ensimmäiseen joulukorttiin. Se on yksi joulukorttiaskarteluja varten tekemistäni hankinnoista, koska kaipasin sitä jo viime vuonna.
Joulukortti numero kaksi perinteisissä joulun väreissä.
Kolmannessa joulukortissa on sininen värimaailma.
Neljännessä kortissa sininen, punainen ja valkoinen yhdistyvät hopeaan.
Viidennessä kortissa hieman perinteisempi kouluaikojen kaltainen askartelutyyli eli vähän sitä sun tätä.
Kuudennessa joulukortissa innostuin leikittelemään hääkoristeilla. Ei hullumpaa. Helmikoriste näyttää sopivan yllättävän hyvin myös joulukorttiin.
Tässä vaiheessa joulukorttiaskarteluja olin yllättynyt, miten moneen korttiin olin lisännyt pienen pitsisen kakkupaperin. Se ei kuitenkaan ole se askartelutarvike, josta haluan päästä eroon. Tämän perusteella voisin kuitenkin päätellä, että kakkupapereita tullaan jatkossakin näkemään tämän vuoden joulukorttiaskarteluissani.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
lauantai 6. lokakuuta 2018
Symbolinen kukkakortti
Pääsin askartelemaan työkaverini ulkomaalaissyntyiselle vaimolle synttärikortin. En ole koskaan tavannut vaimoa ja toiveena työkaverilla oli, että kortissa jollakin tavalla tulisi esille vaimon kotimaan lipun värit.
Kortin ideointi oli aluksi haasteellista. Sitten muistin nähneeni kaupassa korttiaskartelulehden kylkiäisinä kivan leimasinsetin, joten kiiruhdin kauppaan ostamaan sitä. Sainkin viimeisen lehden juuri ennen lehden palautusajankohtaa. Noiden leimasimien avulla kortti olikin paljon helpompi ideoda ja toteuttaa.
Tein kortin kaksiosaiselle valkoiselle korttipohjalle vaakaan. Leikkasin kuvioidusta askartelupaperista hieman korttipohjaa pienemmän palan ja liimasin sen korttipohjalle alimmaiseksi. Kuvioidussa askartelupaperissa toistuvat myös työkaverin vaimon kotimaan lipun värit samassa järjestyksessä kuin kukissa ja lipussa. Keskelle korttia kiinnitin soikean pitsireunaisen kehyksen, jonka keskelle lisäsin suuren hopeanvärisen onnittelutekstin. Kehyksen reunaan sommittelin ProMarkereilla värittämäni kukkaset, jotka leimailin korttiaskartelulehden mukana tulleilla leimasimilla. Lopuksi lisäsin kortin kulmiin hopeanväriset kulmakoristeet.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
sunnuntai 30. syyskuuta 2018
Sininen synttärikortti
Tällä kertaa askartelin synttärikortin miespuoliselle henkilölle. Pääväriksi valikoitui sininen kukkia myöten.
Kortin tein valkoiselle kaksiosaiselle korttipohjalle vaakaan. Aluksi leikkasin hieman korttipohjaa pienemmän palasen sinikuvioisesta askartelupaperista ja liimasin sen korttipohjaan kiinni. Seuraavaksi leikkasin käsintehdystä siniraitaisesta askartelupaperista suikaleen, jonka kiinnitin kortin alaosaan. Keskelle korttia liimasin vaaleansinisen pitsisen kakkupaperin, jonka päälle kiinnitin 3D-tarroilla kuvioon leikatun valkoisen askartelukartongin palasen. Tähän lisäsin hopeanvärisen onnittelutekstin ja palasen toiseen yläkulmaan liimasin vaaleansinisiä paperiruusuja. Yleensä olen liimannut kukkaset jostain syystä alareunaan ellei niitä ole ylhäällä ja alhaalla. Nyt kuitenkin tuntui siltä, että ruusut istuivat paremmin yläkulmaan. Lopuksi lisäsin kortin yläkulmiin hopeiset kulmakoristeet.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
sunnuntai 23. syyskuuta 2018
Linen stitch -lapaset kirjotulla kuvalla
Ostin äskettäin Novitan lehden 3/2017, jossa esiteltiin linen stitch -tekniikalla neulottu villatakki. Neule näytti niin kivalta, että sitä piti päästä heti testaamaan. Päätin neuloa linen stitch -tekniikalla lapaset. Jottei lapasista tulisi ihan tylsät, olin suunnitellut myös kirjovani lapasiin jonkin kuvion. Linen stitch -neulehan näyttää jollakin tavalla korinpohjamaiselta, johon on helppoa pistellä neulalla kuvioita.
Linen stitch -ohje:
Silmukkaluvun tulee olla suljetussa neuleessa pariton.
Suljetussa neuleessa neulotaan joka toinen silmukka oikein ja joka toinen silmukka nostetaan. Nostetun silmukan kohdalla lanka kulkee silmukan edestä. Seuraavalla kierroksella edellisen kierroksen oikein neulottu silmukka nostetaan ja lanka kulkee edestä. Edellisen kierroksen nostetun silmukan kohdalle neulotaan oikea silmukka.
Tasoneuleessa oikea puoli neulotaan kuten suljetussa neuleessa eli joka toinen silmukka neulotaan oikein ja joka toinen silmukka nostetaan puikolle langan kulkiessa nostetun silmukan edestä. Nurjalla puolella edellisen kierroksen nostetun silmukan kohdalla neulotaan nurja silmukka ja neulotun silmukan kohdalla nostetaan silmukka puikolle langan kulkiessa silmukan takaa.
Nurjalta puolelta linen stitch -neule näyttää tältä eli ei ihan perinteiseltä nurjalta vaan lähinnä helmipintaiselta. Voisin kuvitella tällaisen pinnan vaikkapa neuletakin oikeaksi puoleksi. Se on mielestäni kaunis.
Tässä linen stitch -tekniikalla neulotut lapaset ennen kuvan kirjomista.
Ja lapaset kirjotun kuvan jälkeen. Lankana lapasissa on käytetty valkoista Novitan 7 veljestä. Sydämet on kirjottu viininpunaisella Novitan 7 veljeksellä ja sinivioletilla Schachenmayrin Sadiralla, jota ostin eiliseltä reissulta eräästä käsityöliikkeestä.
Lähikuva kirjotusta sydämestä. Tällaiset kirjontatyöt ovat myös oiva tapa käyttää jämälangat pois.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)