torstai 22. kesäkuuta 2017

Oma tupa, oma lupa


Vaihteeksi käsitöiden parista korttiaskartelun pariin.

Taannoin kihloihin mennyt nuoripari muutti omaan yhteiseen kotiin ja sen kunniaksi askartelin heille tupaantuliaiskortin. Etsiskelin kaupoista jotain korttiin sopivaa koristetta, mutta en löytänyt. Muistin onneksi viime hetkellä, että askartelupapereistani löytyy teksti "Home is where the heart is", joka soveltuikin erittäin hyvin tähän tarkoitukseen. Siispä askartelin kortin tämän tekstin ympärille. Olen askarrellut aika vähän näitä tekstikortteja, mutta voisin askarrella enemmänkin. Tekstikorteissa on hyvänä puolena se, että kortin keskiössä on teksti  ja tekstin ympärille tarvitsee vain liimailla sopivat koristeet. Yleensä korteissani on ollut keskipisteenä jokin leimakuva tai kukkahässäkkä ja kokonaisuuden yhteensovittaminen on paljon haastavampaa.




Juhannus on ihan kynnyksellä. Otin pienen kesäloman tähän ennen juhannusta ja juhannuksen pyhät pidentävät samalla lomaa muutamalla päivällä. Sää ei ole paras mahdollinen, mutta aion nauttia vapaistani muilla tavoin. Kävimme eilen jälkikasvun kanssa kirjastossa ja mukaan tarttui kassillinen hyvää luettavaa. Lisäksi olemme pelanneet ja lötkötelleet sekä nukkuneet ruhtinaallisen pitkiä yöunia. Grillata emme aio, mutta juhannusjuustoa olen keittänyt. Meillä se maistuu aikuisille, mutta ei niinkään jälkikasvulle. En itsekään pitänyt juhannusjuustosta lapsena, mutta olen oppinut syömään sitä vasta aikuisena.

Home made Midsummer cheese, a traditional north-Finnish Midsummer food.

Rauhallista ja turvallista keskikesän juhlaa teille kaikille!


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!





maanantai 12. kesäkuuta 2017

Ruskearaidalliset villasukat


Sateisen ja kolean kesäpäivän kunniaksi jatkamme villasukkien parissa, vaikka tänään kaipasin kyllä kipeästi villapaitaa tai villatakkia, jota minulla ei tietenkään ollut käytettävissäni juuri sillä hetkellä.

Nämä sukat saivat myös alkunsa automatkalla. Olen tehnyt vastaavan väriset sukat joskus aikaisemminkin. Pidän näistä syksyisistä väreistä. Erona aikaisempiin sukkiin on tällä kertaa viidakkolangan korvaaminen vaaleanoranssilla langalla, joka hienosti sointui Novitan 7 veikka raitalangan ruskeisiin sävyihin.




Olisin hyvin voinut tehdä nämäkin sukat itselleni, mutta maltoin mieleni ja päättelin sukat, kun ne olivat noin 38 kokoiset. Puikkoina oli nro 3 puikot. Lankana oli siis Novitan 7 veikka raitalanka ja Novitan 7 veljestä vaaleanoranssina.


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!





lauantai 3. kesäkuuta 2017

Sinisävyiset villasukat


Nappasin mukaani reissuun Katian sinisävyistä Marathon-lankaa ja aloittelin neulomaan näitä villasukkia autossa. Sukkien neulominen 50 gramman kerästä tuntuu aina vähän riskialttiilta ja teen poikkeuksetta langan määrään nähden liian lyhyet varret, kun pelkään langan loppuvan kesken. Niin kävi nytkin.



Sukista tuli kokoa 37 ja puikkoina oli bambupuikot nro 3. Lupasin sukat jälkikasvun käyttöön ja hyvin tuntuivat kelpaavan. Niille lienee käyttöä kuitenkin vasta ensi talvena, joten huomioin sukissa pienen kasvuvarankin.

Villasukkakausi jatkuu edelleen kylmän alkukesän ansiosta. Olen ostanut muutamat kesälangat, mutta en ole vielä innostunut neulomaan niistä mitään. Kalsarit on edelleen jalassa ja välikausitakki käytössä, kuten monella muullakin tutulla. Lämpimämpiä säitä odotellaan edelleen. Saa nähdä joko tämä viikonloppu olisi se käänteentekevä ajankohta ja sää alkaisi vähitellen lämmetä.


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!