Kirjoituksia käsillä tekemisestä, kädentaidoista, luovuudesta, ruoan kasvattamisesta, ekologisuudesta, luonnosta, kotoilusta, hidastamisesta ja elämänmenosta.
lauantai 30. joulukuuta 2017
Laperikkokirjat lapaset
Olen pitkästä aikaa innostunut neulomaan lapasia. Tutkin Anna-Karoliina Tetrin kirjaa Perinteiset lapaset ja löysin sieltä mallin Laperikkokirjat, jota innostuin kokeilemaan. Malli on lähtöisin Seiskarista ja paikalliset kutsuivat kivikkoa laperikoksi, mistä malli on voinut saada nimensä. Alkuperäisten lastenlapasten värit ovat olleet musta ja valkoinen. Kirjaan malli on löytynyt Suomen Kansallismuseon kokoelmista.
Valitsin langoiksi TeeTeen sinisen Haltin ja ruskeankirjavan Pallaksen. Neuloin lapasiin niin pitkät rannekkeet, että ne pystyy kääntämään kaksinkerroin. Lapaset ovat noin 10-12 vuotiaan kokoa ja ne on neulottu numeron 2,5 puikoilla.
Lapaset ovat ilmeisesti nousseet jälleen suosioon nuorison keskuudessa, mikä on ilahduttavaa. Ystäväni kertoi neuloneensa monet lapaset lapsille ja kaverit ympäri Suomen ovat kertoneet teini-ikäisten lastensa käyttävän vain lapasia. Lienevätkö lapaset seuraavat villasukat.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
keskiviikko 27. joulukuuta 2017
Hamahelmihiutaleita
Jälkikasvun kanssa askartelimme pitkästä aikaa hamahelmillä. Johan siinä vanhakin innostui oman lapsuuden nostalgisiin tunnelmiin. Askartelin kuusikulmaisella pohjalla muutaman hiutaleen muotoisen monivärisen helmityön.
Lapsi keksi heti, että näitä voisi ripustaa vaikkapa joulukuuseen. Miksipä ei. Joulukuusenkoristeisiin valitsisin kullanvärisiä ja vaikkapa valkoisia hamahelmiä, joita vuorottelisin kuviossa. Tällaisista hiutaleista voisi saada myös kivan mobilen tai ikkunakoristeen. Miksei näillä voisi koristella myös lastenhuoneen seinää. Lasin tai kynttilän alusiksi käyvät myös.
Jos joku innostui ideasta, niin malli on vapaasti käytettävissä. Tässäpä kivaa puuhaa lapsille joululoman pitkästyttäviin hetkiin.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
lauantai 23. joulukuuta 2017
Paperienkelin ohje ja valmiit joulukalenterisukat
Lapsukainen oli askarrellut koulussa helpon ja nopeatekoisen paperienkelin. Paperienkelin teossa voi halutessaan kierrättää vaikkapa mainoksia ja sanomalehtiä.
Ohje: Tarvitset kaksi paperiarkkia. Mitä suuremmat sivut, sitä suurempi enkeli. Taittele paperit laskoksille, kuten kuvassa. Taita laskostettuja papereita noin 1/3 verran sivuun muodostaaksesi siivet. Enkelin pääksi käy esim. massapallo, helmi, huovutettu pallo tai nappi. Pujota "pää" lankaan ja liimaa langanpää taiteltujen paperiarkkien väliin samalla, kun liimaat paperiarkit yhteen pitkiltä sivuilta kuvan osoittamalla tavalla. Halutessasi voit solmia solmut "pään" molemmin puolin, jotta se pysyy halutussa kohdassa. Jos haluat enkeliin ripustuslenkin, pujota lanka kaksinkerroin "pään" läpi ja jätä langasta muodostunut lenkki "pään" yläpuolelle. Enkelille voi halutessaan liimata vaikkapa langasta hiukset ja sitä voi myös koristella haluamallaan tavalla esim. kimalleliimalla tai värittämällä. Pienet enkelit ovat kivoja koristeita joulukuuseen laitettuina, mutta ikkunassakin ne ovat kauniita.
Joulukalenterisukatkin valmistuivat tänään.
Sovitin sukkia ensimmäistä kertaa vasta toissailtana. Varresta sukat ovat ihan sopivat, mutta terät hieman ahdistavat. Menevät kuitenkin jalkaan, joten jäävät todennäköisesti omaan käyttöön, vaikka olen kyllä miettinyt sitäkin, jos antaisin sukat pois.
Meillä rauhoitutaan pian joulun viettoon. Jouluruoat olen valmistanut tänään ja kinkku on vielä uunissa. Voiton puolella siis ollaan. Puikkoja tuskin maltan jättää joulunakaan rauhaan, joten ensi viikolla on taas luvassa uusia päivityksiä blogiin.
Tämän myötä hyvää ja rauhallista joulua teille kaikille!
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
sunnuntai 17. joulukuuta 2017
Joulukortit 15/2017, 16/2017 ja 17/2017
Monelle saattaa olla jo tuttua bujoilu (bullet journal) ja bujoilussa suosittu washi-teippailu. En ole vielä päässyt aloittelemaan bujoilua, mutta ostin juuri itselleni bujo-kalenterin bujoilua varten. Lidlistä löysin läjäpäin jouluaiheisia washi-teippejä lähinnä bujoilua varten, mutta nähtyäni Facebookissa washi-teippailusta kertovan videopätkän päätin kokeilla teippailua myös joulukorttiaskartelussa.
Valitsin muutaman mieluisan värin ja kuvion washi-teipeistä ja rupesin teippailemaan kortin etukannen yläreunasta rivi kerrallaan alaspäin. Kortin reunat siistin saksilla tasaisiksi. Tarkoitus oli alunperin teippailla koko kansi täyteen, mutta kolmen rivin jälkeen alkoi näyttää kivalta. Alareunaan mahtui vielä jouluntoivotusteksti ja kulmakoristeet. Helppoa ja nopeaa!
Valmistin myös toisen joulukorttikokeilun, josta näin askarteluvideon Facebookissa.
Leikkasin askartelupaperiin sopivan kokoisen pyöreän reiän, jonka asetin joulukortin kannen päälle rajoiksi. Ympyrän sisäpuolelle liimasin tekotimantteja. Tekotimanteista muodostuneen kuvion on tarkoitus esittää joulukuusenpalloa. Liimasin pallon yläreunaan kullanvärisestä nauhasta tehdyn rusetin, jossa roikkuu joulutervehdys. Lopuksi kiinnitin kortin reunoihin kullanväriset kulmakoristeet.
Ja tässä vuoden viimeinen, naapurille tehty, joulukortti. Halusin tehdä kortin vihreälle korttipohjalle, koska niitä olen käyttänyt kaikkein vähiten. Kaivoin varastoistani myös vanhoja askartelukuvioita, joita halusin hyödyntää. Aloitin kiinnittämällä kannen toiseen reunaan harmaan pienen kakkupaperin, jonka päälle liimasin askartelukuvan. Lopuksi vain kiinnittelin kortin nurkkiin kullanväriset kulmakoristeet ja harmaan kakkupaperin rinnalle kullanvärisen jouluntoivotustekstin. Kortista tuli mielestäni niin kiva, että tämä täytyy yrittää muistaa ensi syksynäkin, kun ryhdyn jälleen askartelemaan joulukortteja.
Lopuksi vielä joulukalenterisukkapäivitystä.
Eilen päästiin kantapohjan paremmalle puolelle. Vielä muutama kuvio jäljellä. Viikon päästä sukan pitäisi jo olla valmis. Kylläpä näille sukille onkin jo pituutta kertynyt ja tässä vaiheessa olen kyllä tyytyväinen, että tuli lähdettyä mukaan Joulukalenterisukka KAL:iin. Hauska nähdä, millaisia luomuksia ne osallistujat ovat saaneet aikaiseksi, jotka ovat neuloneet erivärisillä langoilla.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
perjantai 15. joulukuuta 2017
Joulukortit 13/2017 ja 14/2017
Sain muutama vuosi sitten ilmeisesti Lidlistä ostetun joulukorttiaskartelusetin, joka on pyörinyt askartelutavaroissani ja osunut eteeni silloin tällöin. Tällä kertaa se joutui sopivasti käsiini kesken kiireisimmän joulukorttiaskartelukauden, joten ajattelin vihdoinkin tutustua setin sisältöön ja kenties jopa hyödyntää sen.
Tällaisesta setistä siis oli kyse. Laitoin heti nuo keltaisen korttipohjat sivuun muuta käyttöä varten ja kävin punaisten korttipohjien ja koristeiden kimppuun.
Setissä oli vain yksi kultaverkko, jonka leikkasin kahtia hyödyntääkseni sitä kahdessa kortissa. Ensimmäisen kortin kanteen liimasin ensin pystysuuntaisesti tuon kullanvärisen verkon palan ja siihen päälle vaakaan kullanvärisen kartongin, johon olin liimannut askartelusetissä olleen joulutähden lehtineen. Lopuksi kiinnitin kortin nurkkiin kullanväriset kulmakortisteet ja kortin alaosaan ääriviivatarroilla kullanvärisen jouluntoivotustekstin sekä tähtiä.
Toisen kortin tein samalla periaatteella. Paitsi joulutähden korvaa tässä suuret kullanväriset kellot. Askartelusetistä jäi koristeita ylikin ja laitoin ne talteen myöhempää käyttöä varten.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
keskiviikko 13. joulukuuta 2017
Tikkarijoulukortti 12/2017
Ihan mielenkiinnosta päätin askarrella myös tikkarijoulukortin. Idea tuntui sen verran hauskalta, että piti kokeilla ja ihan hyvin tuntuu toimivan.
Värimaailman valinta lähti liikeelle paperipillistä, koska tuo harmaavalkoraidallinen pilli sattui olemaan ainoa joulun väreissä oleva pilli, joita minulta löytyy varastoistani. Siispä leikkasin kortiksi harmaasta askartelukartongista kaksi pyöreää osaa, joiden väliin liimasin pillin kiinnitettyäni ensin etukanneksi tarkoitetun ympyrän taakse ison valkoisen kakkupaperin. Harmaat ympyrät liimasin sen jälkeen myös reunoistaan yhteen. Kortin kanteen liimasin valkoisen pienemmän kakkupaperin, jonka keskelle kiinnitin jouluisen askartelukuvan, jouluntoivotustekstin ja kullanvärisestä nauhasta solmimani rusetin.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
maanantai 11. joulukuuta 2017
Rasiajoulukortit 10/2017 ja 11/2017
Oli pakko päästä kokeilemaan rasiajoulukorttien askartelua. Valmiita koottavia rasiakorttipohjia löytyy nykyään myös kaupoista. Löysin kahta erilaista rasiakorttimallia, joten esittelen ne molemmat samalla kertaa.
Ensimmäiseksi askartelin rasiakortin, jossa rasiaosa on kapeana ja pitkänä kortin toisessa reunassa. Rasiaosaan mahtuu esim. neljä lämpökynttilää, kuten kuvassa, tai muutama paperipäällysteinen karamelli. Leikkasin ensin hieman kortin kantta pienemmän osan kuviopaperista ja liimasin sen kortin kanteen. Kuviopaperin reunat reunustin hopeanvärisellä ääriviivatarralla. Lopuksi liimaisin kanteen talvisen maisemakuvan, jouluntoivotustekstin ja puisen hiutalefiguurin. Lämpökynttilät paketoin kortin rasiaosaan kiepauttamalla punavalkoraidallista paperinarua pari kertaa rasian ympäri ja kiinnittämällä rusettiin pienen kullanvärisen kellon.
Sisäpuolelle leimasin jouluisen runon ja jouluntoivotukset.
Tässä toisenmallinen rasiajoulukortti, johon mahtuu vaikkapa pieni suklaalevy tai raha-arpoja. Valitsin kannen yläosaan ja alaosaan toisiinsa sointuvat kuviopaperit. Alemman kuviopaperin yläosan leikkasin kuviosaksilla. Alempaan kuviopaperiin liimasin kullanväriset kulmakoristeet sekä keskelle pienen valkoisen kakkupaperin, jonka keskelle kiinnitin kynttiläkuvan.
Leimasin tässäkin kortin sisäpuolelle jouluntoivotukset.
Rasiajoulukortit ovat hyvä vaihtoehto perinteiselle joulukortille. Ne ovat myös kätevä tapa muistaa kauempana asuvaa lähimmäistä, jolle haluaa antaa pienen lahjan. Tulevat ehdottomasti pysymään omassa joulukorttivalikoimassani jatkossakin.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
lauantai 9. joulukuuta 2017
Joulukortti 9/2017 ja joulukalenterisukan 9. luukku
Tämä punavalkoinen joulukortti on toteutettu kaksiosaiselle punaiselle korttipohjalle.
Leikkasin aluksi valkoisesta askartelukartongista hieman korttipohjaa pienemmän palan, jonka käytin hiutalekuvioisessa kohokuviointikansiossa ennen kuin liimasin sen kortin kanteen. Kannen alaosaan valitsin punapohjaisen hiutalekuvioisen kuviopaperin, jonka reunat leikkasin kuvioleikkurilla. Näin syntyneen boordin keskelle liimasin valkoista hiutalekuvioista nauhaa, jonka päälle liimasin punaista jouluteksillä varustettua nauhaa. Kortin yläosaan liimasin pienen punaisen kakkupaperin, jonka päälle kiinnitin neliskulmaiselle punaiselle askartelukartongille liimatun hieman pienemmän valkoisen paperin, johon leimasin jouluisen koristeellisen hiutalemaisen kuvion.
Joulukalenterisukka on edennyt yhdeksänteen luukkuunsa ja vielä olen pysytellyt mukana tahdissa, vaikka joinakin päivinä olen tuntenut lievää stressiäkin asiasta muiden kiireiden lomassa. Sukkaan on kertynyt jo melko pitkästi vartta eikä olla vielä ihan puolivälissäkään menossa. Mielenkiinnolla odottelen lopputulosta.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Terveuloa uudelleen!
torstai 7. joulukuuta 2017
Joulukortti 8/2017
Huomasin, etten ole juurikaan käyttänyt vihreitä korttipohjia joulukorttiaskarteluissa, joten nyt vihreää kehiin. Mielessäni oli pyörinyt idea stanssatun jouluoksan hyödyntämisestä vihreänä näissä joulukorttiaskarteluissa, joten toteutin siitä nyt tällaisen version.
Tämä nopea- ja helppotekoinen joulukortti toteutui siten, että stanssasin ensin jouluoksan vihreästä kartongista ja liimasin siihen punaisia tekotimantin puolikkaita marjoiksi. Leikkasin valkoisesta paperista hieman korttia pienemmän palan, jonka toiseen reunaan leimasin jouluisen runon ja toiseen reunaan liimasin stanssaamani oksan. Lopuksi liimasin valkoisen paperin kaksiosaisen kortin kanteen.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
keskiviikko 6. joulukuuta 2017
Joulukortti 7/2017 ja itsenäisyyspäivän puuhailuja
Onnea 100-vuotiaalle Suomelle!
Itsenäisyyspäiväaamuni on ollut kiireinen perheelle luvattuja herkkuja leipoen ja paistaen. Käväisin pihalla sytyttämässä ulkotulia ja kynttilöitä. Myös yksi jouluvalo sai uuden paikan talon pimeällä takaseinällä. Kunhan kiireet tästä hellittävät, toivon saavani hetken omaa aikaa joulukorttiaskartelujen parissa. Vielä olisi muutama joulukortti tekemättä.
Olen jo muutaman vuoden ajan aina joulukortteja askarrellessani ajatellut leikkaavani eräästä paperikosta ison kuvion joulukorttiin siirrettäväksi, mutta olen kuitenkin kerta toisensa jälkeen ajatellut sen olevan liian yksinkertainen idea toteutettavaksi. Kuva nimittäin on kokonaisuudessaan niin iso, että se täyttää koko kannen. Tänä vuonna päätin kuitenkin toteuttaa idean ja tällainen siitä tuli.
Valitsin korttipohjaksi kaksiosaisen ruskean korttipohjan, koska ajattelin liimata kortin kanteen ruskeanvärisen jouluntoivotustekstin, joka sitten soinuisi hyvin korttipohjaan. Jotta korttipohja yleensäkään näkyisi suuren kuvan alta, leikkasin kuvan reunat kuviosaksilla pienemmäksi. Kuvasta otin idean lisätä kortin toiseen reunaan valkoista paperinarua. Rusettiin kiinnitin pienen kullanvärisen kellon koristeeksi. Lopuksi liimailin kanteen vielä muutaman kuviolävistimellä tekemäni lumihiutaleen ja nuo kolme alimmaista näköjään menivät vahingossa suoraan riviin, mikä ei ollut tarkoitus.
Joulukalenterisukka etenee myös ja olen ainakin toistaiseksi pysynyt rytmissä mukana. Eilen teki tiukkaa reissun takia ja viidennen luukun osuus tuli neulottua melko myöhään. Tämän päivän luukusta löytyikin itsenäisyyspäivään liittyvä kuvio.
Hyvää itsenäisyyspäivää Teille kaikille!
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
Tunnisteet:
askartelu,
joulu,
joulukalenterisukat,
kortit,
neulominen,
sukat,
Suomi,
talvi
sunnuntai 3. joulukuuta 2017
Joulukortti 6/2017 ja joulukalenterisukkien 3. luukku
Vuoden kuudes joulukortti muotoutui ostamani valkoisen hiutalekuvioisen nauhan ympärille. Tästä kortista halusin punavalkoisen ja sellaisen, jossa valkoinen nauha kulkisi kortin keskeltä.
Kortti on toteutettu kaksiosaiselle punaiselle korttipohjalle vaakasuoraan. Olen liimannut erilaisia punavalkoisia kuviopapereita 3D-tarroilla päällekkäin niin, että ylempi paperi on aina hieman kapeampi kuin alempi. Korkeimmalle kohdalle liimasin valkoisen hiutalekuvioisen nauhan ja kortin reunaan valmiin ruskeanvärisen jouluntoivotustekstin.
Joulukalenterisukat puolestaan ovat edenneet kolmanteen luukkuun. Korvasin harmaan langan harmahtavan ruskealla langalla, koska en halunnut lähteä ostamaan lisää lankaa. Olen pyrkinyt välttämään turhia lankaostoksia, kun lankaa on laatikot pullollaan, mutta täytyy myöntää, että välillä tulee silti sorruttua varsinkin alelankakorien edessä.
Joulukalenterisukkien neulominen on mukavaa puuhaa. Luukuissa ei ole liian haastavia ja pitkiä ohjeita, jotta ne ehtii neuloa muiden askareiden ohessa. Täytyy kyllä myöntää, että minun piti aloittaa samanaikaisesti toinenkin käsityö, koska kädet kaipasivat lisää tekemistä joulukalenterisukkien lisäksi.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
perjantai 1. joulukuuta 2017
Joulukalenterisukat
Tänään julkaistiin Facebookissa tämän vuoden ensimmäinen ohje Niina Laitinen Designsin joulukalenterisukkiin. Osallistun joulukalenterisukkien neulontaan ensimmäistä kertaa ja voin sanoa olevani innoissani, kun nyt kerrankin huomasin lähteä ajoissa mukaan.
Tästä se lähtee. Nämä sukat on aloitettu puoli seitsemältä aamulla. Kunkin päivän ohjehan julkaistaan päivittäin kuudelta aamulla. Ajattelin neuloa molempia sukkia rinnakkain, jotta ne valmistuvat yhtä aikaa. Muuten saattaa hyvinkin käydä niin, että toinen sukka jää venymään. Onhan kyse kuitenkin polvipituisista sukista, joten neulomista riittää. Samalla varmistan sen, että mahdollinen langan tai värin vaihdos tulee molempiin sukkiin samanlaisena.
Löytyykö muita samaan KAL:iin osallistujia?
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
tiistai 28. marraskuuta 2017
Joulukortti 5/2017
Viides joulukortti on tehty vihdoin siniselle kaksiosaiselle korttipohjalle. Kävin oikein varta vasten ostamassa sinisiä korttipohjia.
Tässä kortissa on nyt sitten paperia paperin päällä. Alimmainen kerros on hopeanväristä paperia, jonka päälle olen liimannut sinisävyistä lumihiutalekuvioista paperia. Keskelle leikkasin tummansinisestä kuviopaperista ympyrän, jonka päälle liimasin hieman pienemmän ympyrän valkopohjaista hiutalekuvioista paperia. Pienemmän ympyrän keskelle kiinnitin kullanvärisen poroaiheisen ääriviivatarran. Lopuksi kiinnitin 3D-tarroilla kortin alareunaan jouluntoivotustekstin.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
lauantai 25. marraskuuta 2017
Joulukortti 4/2017
Tällä kertaa halusin jo päästä käsiksi johonkin siniseen, joten lähdin kehittelemään jouluisen maisemakuvan ympärille koristeita ja sommitteluja. Tässä vaiheessa minulla ei ollut sinisiä korttipohjia, kun olin jättänyt ne epähuomiossa ostamatta. En vaan jotenkin vieläkään osaa yhdistää sinistä väriä jouluun, mutta tässä se silti taas tuli eteen.
Tein kortin siis harmaalle kaksiosaiselle korttipohjalle. Kortin toiseen reunaan liimasin uudella Couture Creationsin Be Merry Collection: Falling Bauble Screen stanssillani stanssaamani joulupalloketjukuvion. Stanssatun kuvion alle liimasin sinisen hiutalekuvioisen paperin. Kortin keskelle kiinnitin talvimaisemakuvan, jolle olin leikannut kehykset toisesta hiutalekuvioisesta paperista ja leikannut kehyksen reunat kuviosaksilla. Kortin ulkokulmiin liimasin hopeanväriset kulmakoristeet.
Kortin takapuolelle liimasin vielä kaupasta löytämääni sinistä Suomi Finland 100 -satiininauhaa. Nauhaa olen nähnyt myytävän ainakin Kärkkäisellä joulukoristeosastolla ja Halpahallissa Suomi 100 -tuotteiden yhteydessä.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
tiistai 21. marraskuuta 2017
Lapsen perusvillapaita
Toinen suurista projekteistani valmistui. Ostin kesällä alekorista lapsen lempivihreää ja lupasin neuloa hänelle villapaidan. Aloittelin villapaitaa nyt syksyllä ja sain sen melko kohtuullisessa ajassa valmiiksikin, vaikken edes neulonut sitä joka päivä.
Paita on neulottu nro 4 puikoilla Novitan vihreästä 7 veikasta. Puseron koko mahtaa olla noin 160 cm. Malli on omasta päästä. Ilokseni villapaita pääsi heti käyttöön ja tuntui olevan mieluinen.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
sunnuntai 19. marraskuuta 2017
Joulukortti 3/2017
Joulukortti nro 3 on tehty kissaihmisiä ajatellen. Ostin kaupasta taannoin valmiita jouluisia eläinkuvia, joita halusin tällä kertaa päästä testaamaan.
Tein kortin punaiselle kaksiosaiselle korttipohjalle. Korttipohjan värin nappasin tietenkin kuvassa olevasta tonttulakista. Kissakuvan liimasin 3D-tarroilla punertavalle ruutukuvioiselle paperille, jonka olin kiinnittänyt hopeanväriseen paperiin. Hopeanvärisen paperin reunat leikkasin kuviosaksilla saadakseni hieman elävyyttä kuvan kehyksiin. Lopuksi kiinnitin pari kimallepintaista hiutalekuviota 3D-tarroilla kortin reunaan. Kortin alareunaan liimasin hopeanvärisen nauhan, jossa lukee Hyvää Joulua.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
keskiviikko 15. marraskuuta 2017
Joulukortti 2/2017
Viikonloppuna tuli aherrettua joulukorttien kimpussa. Siivosin taas askarteluhuonettani ennen urakkaan ryhtymistä saadakseni lisää tilaa pöydälle. Vein pöydälle kasaamiani kirjoja takaisin kirjahyllyyn ja samalla tuli siivottua kirjahyllystäkin tarpeettomia kirjoja divariin vietäväksi.
Joulukortin nro 2 tein kaksiosaiselle ruskealle korttipohjalle. Ostin vastikään pieniä huopaisia kuusia, joita halusin päästä testaamaan. Liimasin kuuset pienille kuviopaperista leikkaamilleni neliöille. Kuviopaperissa lukee Hyvää Joulua. Ajattelin, että se korvaisi tässä varsinaisen jouluntoivotustekstitarran, joita minulla on ollut tapana käyttää. Lopuksi liimasin kortin toiseen reunaan leveän jouluisen nauhan tuomaan lisää väriä kanteen.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
sunnuntai 12. marraskuuta 2017
Isänpäiväsukat - Kaupunki-langan testailua
Bongasin eräästä kaupasta Kaupunki-lankaa, josta olin lukenut muutamasta muusta blogista. Pakkohan sitä oli ostaa ja itsekin testata. Värivaihtoehtoja ei valitettavasti ollut, ainakaan kyseisessä kaupassa, kovin paljon, mutta löysin silti vaihtoehdoista itselleni sopivat. Toki olisin enemmänkin halunnut kyseistä lankaa ostaa, mutta kun kotona on kolmisenkymmentä kiloa lankaa odottamassa niin olen pyrkinyt tietoisesti vähentämään lankaostoksiani.
Valitsemani värit olivat siis kellanvihreä Pispala ja ruskea Kivijalka.
Tällä kertaa neuloin raidalliset neulesukat, jotka päätyvät isänpäivälahjaksi isälleni. Sukista tuli kokoa 43 ja lankaa jäi vielä reilusti ylikin. Lanka oli miellyttävää neuloa ja jälki on tasaista. Jopa lankavyötteet ovat mielestäni ihastuttavat. Todennäköisesti ostan kyseistä lankaa jatkossakin. Värejä toivoisin vain kauppoihin enemmän.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
torstai 9. marraskuuta 2017
Isänpäiväkortteja
Isänpäivä lähestyy taas ja viime päivinä on askarreltu isänpäiväkorttien parissa. Tänä vuonna tein jokaiselle, puolisolle, isälle ja papalle, erilaisen kortin.
Tässä kortissa hyödynsin vanhaa ideaani ja tein samanlaisen kortin pystysuuntaisena sekä eri väreillä. Kortti on toteutettu kaksiosaiselle marmoripintaiselle korttipohjalle.
Tämä kortti on tehty kaksiosaiselle valkoiselle korttipohjalle käsistään kätevälle miehelle. Kortissa on hyödynnetty yksiväristä paperia ja kahta erilaista kuviopaperia. Lopuksi olen liimannut kullanvärisen onnittelutekstin kanteen ja 3D-tarroilla Isälle-tekstin.
Kolmannessa kortissa olen käyttänyt kolmea erilaista kuviopaperia. Tämä on myös tehty kaksiosaiselle valkoiselle korttipohjalle. Lisäksi olen liimannut kortin keskivaiheille sinivalkoisen punotun nauhan, hopeanvärisen onnittelutekstin ja 3D-tarroilla Isoisälle-tekstin.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
lauantai 4. marraskuuta 2017
Kissamaisia onnittelukortteja
Vaihteeksi on puuhailtu taas korttiaskartelun parissa. Tällä kertaa työn alla oli onnittelukortit kissatalouteen. Kissanomistajan onnittelukortti on tietenkin kissamainen. Ostin kuukausia sitten Suomalaisesta kirjakaupasta lehtiölliset väritettäviä kissa- ja pöllötarroja. Päätin nyt hyödyntää kissatarroja. Samalla pääsin värittämään Pro Markereilla pitkästä aikaa.
Kortti ei varsinaisesti ole mikään monimutkainen ja hurjia askartelutaitoja vaativa tuotos. Liimasin pinkille kaksiosaiselle korttipohjalle väritetyn kissa- ja kukkatarran sekä lisäksi hopeanväriset kulma- ja tekstitarrat. Välillä on vaan kivaa tehdä yksinkertaisempia kortteja ilman turhia paineita.
Tässäpä toinenkin simppelisti toteutettu kissakortti, kuten edellinenkin. Myös tämän kortin kissakuva on väritetty Pro Markereilla. Kortin tein neliönmuotoiselle kaksiosaiselle korttipohjalle. Kissakuvan lisäksi liimasin kanteen paperikukkasia ja metallipohjaisia tähtiä. Lopuksi lisäsin hopeanvärisen onnittelutekstitarran.
Sisäpuolelta kortti näyttää tältä. Löysin noita pieniä koristeellisia kehyksiä varastostani, joten päätin hyödyntää yhden sellaisen tähän. Kehykseen kirjoitin onnittelutekstin, jotta se erottuu paremmin taustastaan.
Sää ehti taas vaihtumaan ja vei lumet mennessään. Kynttilät näyttävät kuitenkin kauniilta tähän vuodenaikaan, oli lunta tai ei. Tänään on aika sytyttää kynttilät edesmenneille läheisillemme.
Hyvää Pyhäinmiestenpäivää teille kaikille ja rauhallista viikonloppua!
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
sunnuntai 29. lokakuuta 2017
Kirjo- ja reikäneulesukat pitsinauhalla
Hieman jälkijunassa tulee tämä viime talven Anelmaisvillitys minun kohdallani, vaikka en nytkään varsinaisesti halunnut apinoida Anelmaisia vaan tein niitä mukaellen oman versioni, johon yhdistin kirjo- ja reikäneuletta.
Sukista tuli kokoa 41 ja lankana Novitan 7 veljestä valkoisena, viininpunaisena ja ruskeana. Sukkien kuviointi ja sommittelu omasta päästä.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
perjantai 20. lokakuuta 2017
Vuoden ensimmäinen joulukortti 2017
Syksyn ensimmäisen räntäsateen tiimoilta tällä kertaa talvisessa aiheessa.
Olen huomannut, että joissain blogeissa ja facebookin ryhmissä joulukorttitehdas on ollut jo hyvän aikaa käynnissä. Ajattelin itsekin aloitella hyvissä ajoin viime vuosien kiireistä viisastuneena. Tänä vuonna olen varautunut joulukorttisesonkiin ostamalla pari uutta stanssia, joulun väreihin sopivia korttipohjia, uusia askartelukuvia, ääriviivatarroja, hopean ja kullan väristä paperia sekä Pro Marker -tusseja joulun väreissä. Täytynee jatkossa varautua tussiostoksille listan kanssa, kun nyt on monta kertaa sattunut niin, että olen ostanut värejä, joita minulta jo löytyy. Alun perin ei ollut tarkoitus ollenkaan ostaa lisää joulukorttitarvikkeita, kun niitä on jo ennestään riittämiin, mutta niin niitä vaan tulee vaivihkaa osteltua. Tosin olen huomannut, ettei enää niin paljon kuin joskus muutama vuosi sitten, mutta se johtuneekin juuri siitä, kun perustarvikkeita on jo kertynyt ennestään.
Tänä vuonna lähdin kevyesti ja simppelisti liikkeelle enkä haastanut itseäni vielä turhan monimutkaisiin askarteluihin. Itse asiassa kokeilin uusia stanssejani keittiön pöydän ääressä ja höyläsin heti useamman kuvion kerralla, kun nyt kerran olin vaivautunut levittäytymään keittiöön asti. Askarteluhuoneeni on jo pidempään ollut kaaoksessa eikä se ole hirveästi houkutellut tilan puutteen vuoksi askartelemaan. Siivosin kyllä myöhemmin askarteluhuoneeni ja nyt siellä taas mahtuu askartelemaan. Onhan tässä kuitenkin monenlaista korttisesonkia tulossa, kun isänpäiväkin lähestyy.
Tällä kertaa siis kaksiosaiselle korttipohjalle tehty yksinkertainen punavalkoinen joulukortti, jossa Couture Creationsin Holly Flourished Corner -stanssilla stanssattu punainen mistelinoksakuvio ja punainen jouluinen tekstitarra.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
sunnuntai 15. lokakuuta 2017
Nallen uudet vaatteet
Lokakuussa kotiimme muutti onnenpyörästä voitettu nalle. Olin jo aiemmin syksyllä haaveillut nukenvaatteiden neulomisesta ja virkkaamisesta ja jopa miettinyt nuken ostamista vaatteiden malliksi. Onneksi en ehtinyt toteuttaa ideaani, koska nalle sopi samaan tarkoitukseen erittäin hyvin. Kuten olen aiemminkin huomannut, toiveet tai haaveet saattavat totetutua yllättävillä tavoilla. Niin nytkin.
Jälkikasvuni on oikeastaan kasvanut jo ohi nalleiästä, mutta uusien vaatteiden myötä nalle on toiminut maskotin kaltaisena kaverina ja päässyt jo jopa yhdesti mukaan reissullemme. Kyllähän se nyt tarkenee, kun sillä on vaatteet päällä.
Neuloin nallelle puseron ja pipon sekä virkkasin lappuhaalarit ja repun. Reppu oli jälkikasvun toiveena siksi, että nalle voisi ottaa tavaraa mukaansa reissuun. Vaatteet on neulottu ja virkattu Novitan 7 veikasta ja Nalle Taikasta. Nallen vaatteet oli mukava neuloa ja virkata, koska ne valmistuivat nopeasti.
Nalle kaikessa komeudessaan.
Repusta tein tarkoituksella ison, jotta sinne mahtuu myös varavaatteita ja muuta pientä tavaraa. Suunnitelmissa on jo lisääkin vaatetta nallelle. Niistä lisää myöhemmin. Tässä on muuten myös hyvä ja edullinen joululahjavinkki teille muillekin. Nallen tai nuken vaatteisiin voi helposti hyödyntää jämälankoja, jos niille ei keksi niille muuta käyttötarkoitusta.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
Tunnisteet:
joulu,
lahja,
lapset,
lelut,
neulominen,
virkkaaminen
lauantai 7. lokakuuta 2017
Lapsen sinivalkoinen pipo
Jälkikasvu pyysi tänä syksynä oma-aloitteisesti pipoa päähänsä. Olin erittäin yllättynyt, sillä sää oli mielestäni vielä aurinkoisen lämmin. Tuuli oli kuitenkin hieman kylmähkö. Pipovarastoa pengottuamme tulin siihen tulokseen, ettei jälkikasvulla ole olemassa ohutta alkusyksyn pipoa, joka ei olisi liian kuuma aurinkoisina syyspäivinä pidettäväksi.
Jälkikasvun kanssa valittiin siis ensimmäiseksi mieluiset langat. Sininen kausi näyttää muuttuneen valkoiseksi, kun pipokin piti saada valkoisena. Sain sentään neuloa sekaan muutaman sinisen raidan.
Pikkuiseni on Suomi-mies henkeen ja vereen, joten ehkä tässä on aistittavissa hippunen isänmaallisuuttakin Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
Tunnisteet:
käsityöt,
lapset,
neulominen,
päähineet,
Suomi
lauantai 30. syyskuuta 2017
Vaaleanpunavalkoinen onnittelukortti
Lähipiirin synttäribuumi alkaa taas hiljentyä näin syksyä kohden. Pääsimme vielä juhlistamaan yhdet synttärit ennen pitkää taukoa seuraaviin synttäreihin.
Tällä kertaa päädyin vaaleanpunaisiin kukkasiin ja koristeisiin. Parhaiten ne tuntuivat toimivan valkoisella korttipohjalla. Kauppaan oli ilmestynyt värillisiä pieniä kakkupapereita valkoisten rinnalle. Pääsivät heti käyttöön. Nopeasti tehty kortti toteutui viime tingassa muiden kiireiden lomassa.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
sunnuntai 24. syyskuuta 2017
Virkatut kirjavat lapaset ja pipo
Pitkäaikaisesta käsivammasta toipuessani palasin taas varovaisesti käsitöiden pariin virkkaamalla lapaset ja pipon. Lapasten virkkaaminen on ollut aiemminkin mielessäni, mutta sain nyt ne vihdoinkin toteutettua. Samalla sain tuhotuksi kolme vajaata kirjavaa Novitan Nalle Taika -kerää. Lapasista ja piposta tuli siis kirjavat ja syksyiset. Lapasia ajattelin käyttää myöhemmin syksyllä ja talvella myös aluslapasina toisten lapasten alla.
Tässä lapanen ennen peukalon virkkaamista.
Koko setti valmiina. Eiköhän näillä tarkene nyt syksyllä pihahommissa ja ulkoillessa. Lapasten riittävän pitkät varret suojaavat ranteita kylmältä ja pipon kaksinkertainen reuna suojaa korvia viimalta.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
lauantai 16. syyskuuta 2017
Tummansiniset perussukat
Sain pitkästä aikaa luvan tehdä eräälle läheiselle ihmiselle villasukat. Hän sai itse valita värin ja mallin.
Puikoille nro 3 pääsi Novitan tummansininen Seitsemän veljestä ja niin syntyi kokoa 47 olevat sukat. Olin yllättynyt, että yhdestä kerästä tuli näinkin isot sukat kohtuullisilla varsilla.
Villasukille alkaakin olla taas tarvetta, kun syksy on saapunut. Puut ovat saaneet syysvärityksen lehtiinsä kuin varkain. Huomasin tällä viikolla ihan yllättäen, kuinka keltaisia puunlehdet jo ovat. Kai se on uskottava, ettei ilmat tästä enää lämpene. Toisaalta taas syksy on ihanaa aikaa, kun voi jo iltahämärissä poltella kynttilöitä ja neuloa sohvannurkassa sukkia. Mikäs sen ihanampaa!
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)