Kirjoituksia käsillä tekemisestä, kädentaidoista, luovuudesta, ruoan kasvattamisesta, ekologisuudesta, luonnosta, kotoilusta, hidastamisesta ja elämänmenosta.
perjantai 24. kesäkuuta 2016
Hellettä, kuumetta ja villasukkia
Otsikko kuvaa hyvin tämänvuotista juhannuksen viettoani. Olemme viettäneet aina juhannusta rauhallisissa merkeissä, mutta nyt oli kerta kaikkiaan laskeuduttava vaakatasoon lepäämään. Jälkikasvu kipristeli viikko sitten muutaman päivän kovan kuumeen kourissa ja luulin jo siitä selvinneeni sairastumatta. Tänä aamuna herätessäni tiesin heti, että nyt olen sairas ja tunne vain vahvistui noustuani ylös sängystä. Pieni pyörähdys olohuoneessa ja takaisin makkariin hakemaan villapaitaa ja villasukkia. Kuumamittari näytti kovia lukemia, joten ei auttanut muu kuin ryhtyä koomailemaan sohvalla peiton alla. Tämä kesä tuntuu olevan erikoinen siinä mielessä, että flunssaa ja kuumetauteja on edelleen liikkeellä, vaikka ne yleensä kesäksi hellittävät.
Ikkunoista paistaa ihanasti aurinko ja tuuli heiluttelee koivun oksia. Ulkomittari näyttää varjossa parinkymmenen asteen lukemia. Suomen juhannus on kauneimmillaan. Miespuolinen väki grillaa ulkona itseään ja makkaroita. Huokailen sisällä ja toivon pääseväni vielä tänä viikonloppuna minäkin ulos aurinkotuoliin makaamaan, mielellään biksuissa. Keittelin jo pari päivää sitten tämän vuoden ensimmäiset juhannusjuustot ja tarkoitus olisi laittaa vielä uuttakin tulemaan sairastelusta huolimatta. Onneksi tietyt askareet sujuvat melkein itsestään tai ainakin kodinkoneiden avustamana, joten riittää, kun pääsee sen verran pystyyn, että laittaa maidon ja juoksuttimen kattilaan useammaksi tunniksi hautumaan tai heittää esimerkiksi likapyykin koneeseen ja siirtyy takaisin sohvalle makaamaan. Meillä ei oikeastaan ole mitään juhannusjuustoa erityisempiä juhannusperinteitä. Tänä vuonna juhannuksesta tekee erityisen mukavan se, ettei miehenkään tarvitse olla töissä vaan saamme kaikki olla yhdessä kotona. Tämä kesä on ollut niin hektinen, että pieni pysähdys on paikallaan. Sitäköhän se kehokin yrittää oireilemalla viestittää.
Ja ettei menisi ihan pelkäksi jorinoiksi niin tässäpä alkukesästä neulomani villasukat. Mielessäni oli siksak-kuvioita ja halusin sukkiin väriä. En uskaltanut kuitenkaan räväyttää vaan ajattelin pysytellä kiltisti perinteisissä miehisissä väreissä. Ja miksei nämä sukat sopisi myös naiselle, joka tykkää kyseisistä väreistä.
Lankana olen käyttänyt Novitan Seitsemää veljestä ja Siskoa. Kuviot on sommiteltu omasta päästä työn edetessä. Puikot olivat nro 3,5 ja sukkien koko on 42/43.
Tämän myötä kaunista ja rauhallista keskikesän juhlaa teille kaikille!
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
Tunnisteet:
ajanviete,
juhannus,
kesä,
kotoilu,
neulominen,
sairastaminen,
sukat
perjantai 17. kesäkuuta 2016
Hääkortti nro 4
Vihdoinkin pääsin toteuttamaan kukallista hääkorttiversiota.
Kortin pohjana käytin kaksiosaista valkoista aukollista korttipohjaa. Kannen takapuolelle liimasin kuviollista askartelukartonkia, jossa on hentoa kaunokirjoitusta ja hennonvihreää köynnöstä. Kartongin päälle liimasin askartelukuvion hääparista. Kannen päälle liimasin kimaltavaa köynnöskuviollista askartelukartonkia, johon leikkasin kortin aukkoa hieman suuremman aukon. Aukon reunaan sommittelin ja liimasin paperikukkia. Loput aukosta kehystin puolikastimanttinauhalla. Lopuksi liimasin vielä ääriviivatarran kortin kannen yläosaan. Kortin sisäosan olen jättänyt tyhjäksi.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
lauantai 11. kesäkuuta 2016
Vauvakortti tytölle
Työpaikalla tuntuu olevan koko ajan vauvabuumi menossa. On ollut hauskaa huomata, miten vauvabuumi näkyy miesvaltaisella alalla jatkuvina isyyslomina ja vapaina. Yllättävää, miten paljon vauvoja voi syntyä samaan työporukkaan. Ehkä vauvakuume voi tarttua miehiinkin. Oletan, että tässä tapauksessa vaimot eivät ole keskenään niin läheisiä ystäviä, että olisivat tartuttaneet toisiinsa vauvakuumeen.
Miehenkin sukuun syntyy lähiaikoina vauva. Tyttö. Siinäpä hyvä syy askarrella taas kortti.
Värien valitseminen korttiin oli vaikeaa, koska halusin laittaa siihen jotain vaaleanpunaista, mutta myös vaaleanvihreän samettipintaisen Baby-tarran. Asian ratkaisi lopulta aiemmin keväällä ostamani kukkakuvioinen koristenauha, josta otin värit korttiin ja joka myös pääsi osaksi korttia. Kortin tein neliökorttipohjalle, johon liimasin valkoisen kakkupaperin, violetin stanssatun pitsiympyrän, koristenauhaa, Baby-tekstitarran, värikkäitä paperikukkia sekä helmisydämen ja timanttisydämen sisäkkäin. Tekstitarra ei valitettavasti näy tässä kovin hyvin. Se olisi varmaan kaivannut yksivärisen taustan erottuakseen paremmin, mutta jos virheitä ei koskaan tee niin niistä ei voi oppia. Täytyy tehdä seuraavalla kerralla tämän tekstitarran kanssa tarkempi suunnitelma.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
keskiviikko 8. kesäkuuta 2016
Kirjoneulesukat
Sarjassamme kirjoneulesukat jatkuu edelleen...
Äitini puuskahti jo minulle, että älä enää neulo noita villasukkia, kun niitä on joka paikka täynnä. Minulla sattuu kuitenkin olemaan niin paljon lankaa, että minun on ihan pakko neuloa. Kokemuksesta tiedän, että jokin isompi käsityö saattaa valmistua alkuinnostuksen jälkeen erittäin hitaasti kunnes jää lopulta kesken. Siksi siis villasukat. Tai lapaset. Pipokin on hyvä vaihtoehto.
Tänään on ollut niin kylmää, tuulista ja sateista kesämyrskyn takia, että olen pitkin päivää ikävöinyt villapaitaa ja -sukkia päälleni. Lapasetkaan eivät olisi huono idea, sillä käteni tuntuvat todella kylmiltä.
Tämänkertaisissa kirjoneulesukissa olen käyttänyt lankana jälleen Novitaa, tällä kertaa Tuomasta ja 7 veikka raitaa. Puikot olivat nro 3,5 ja sukista tuli kokoa 46/47. Onneksi ei yhtään isommat. En tunne hirveän montaa isojalkaista tyyppiä, vaikka yksi löytyykin hyvin läheltä.
Tulevana viikonloppuna järjestetään muuten Pönttöbongaus-viikonloppu. Millaisia lintuja sinun pihasi tai lähialueesi linnunpöntöissä asuu? Pönttöbongaukseen osallistuneiden kesken arvotaan jälleen lintu- ja luontoaiheisia tuotteita ja palkintoja. Luulin pitkään, että pihamme linnunpöntöt eivät ole kelvanneet tänä kesänä kenellekään, mutta niin niistä vain pelmahti asukkaat ulos, kun käpytikka erehtyi viime viikolla linnunpöntön reiälle nakuttelemaan. Voi sitä meteliä ja sähellystä, kun pikkulinnut ajoivat porukalla käpytikan pois reviiriltään, mutta niin vaan isompi joutui perääntymään.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
Tunnisteet:
kesä,
käsityöt,
linnunpönttö,
linnut,
luonto,
neulominen,
sukat
sunnuntai 5. kesäkuuta 2016
Vaaleansiniset raitasukat
Tällä kertaa puikoilta tipahti vaaleansiniset raitasukat. Kevät on ollut sen verran viileä ja sateinen, vaikka lämpöennätyksiäkin on rikottu, että villasukkien neulominen jaksaa edelleen kiinnostaa. Mikäs sen mukavampaa kuin käpertyä sohvan nurkkaan lempipuuhiinsa villasukat jalassa.
Lankana käytin Novitan 7 veljestä Aapoa ja Raitaa. Sukat neuloin bambupuikoilla nro 3,5 ja sukista tuli kokoa 38/39.
Tänä viikonloppuna on ollut koulujen päättäjäisviikonloppu ja ainakin täällä pohjoisessa on ollut todella kylmä tuuli auringonpaisteesta huolimatta. Säälin kaikkia ohuissa kesämekoissaan hytisseitä. Kylmyys on tunkenut nurkista taloonkin ja antaa hyvän syyn lämmittää hieman takkaa.
Lämpimät onnittelut kaikille valmistuneille ja koulunsa päättäneille!
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)