perjantai 30. lokakuuta 2015

Halloween -kortteja


Näin Pyhäinmiestenpäivän kynnyksellä päätin askarrella vielä pari Halloween-aiheista korttia, vaikka en kenellekään aio niitä lähettääkään.




Koristeet kortteihin löysin muutama viikko sitten ruotsalaisesta kaupasta.




HAPPY HALLOWEEN EVERYONE!


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!





keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Halloween-asu lapselle - lepakon siivet


Sain tänään tietää jälkikasvun tarvitsevan loppuviikosta naamiaisasun. Olin miettinyt asiaa jo etukäteen, joten minulla oli jonkinlainen suunnitelma valmiina. Painelin paikalliseen kangaskauppaan ostamaan mustaa kangasta ja kanttinauhaa.




Pyysin lasta makaamaan kankaan päälle ja piirsin liidulla hänen kokoisensa lepakon siivet.




Vaikka piirsinkin ensin molemmat puolet erikseen, leikkasin mielestäni paremmin piirretyn puolen ensin, taitoin kankaan kahtia ja leikkasin toisen puolen peilikuvaksi.




Ompelin siipiin kanttinauhaa ja kiinnitin siipien sisäpuolelle kanttinauhasta tehdyt lenkit käsiä ja sormia varten. Kanttinauhalenkit voi korvata myös kuminauhalla.

Tämän helpon ja nopeatekoisen asun kruunaa esimerkiksi mustasta kartongista tehty silmät peittävä naamio ja vampyyrin tekohampaat.


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!







sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Syksyistä kankaanpainantaa


Vaikka kohta on jo marraskuu, ei ole vielä myöhäistä hyödyntää puiden lehtiä kankaanpainannassa. Luonnosta löytyy vielä runsaasti upean värisiä ja eri muotoisia lehtiä hyödynnettäväksi erilaisiin askarteluihin. Jälkipolven kanssa innostuimme painamaan kangasväreillä vaahteranlehtien kuvia kangaskassiin.




Kankaanpainannassa tarvitsee kangasvärit, tuputtimia tai siveltimiä, astian tai astioita värien sekoittamista varten, sanomalehtiä tai muuta vastaavaa suojaamista varten sekä sabluunoita tai vaikkapa puiden lehtiä. Tuputtimia ei ole pakko ostaa vaan ne voi helposti valmistaa itse superlonin ja teipin avulla. Myös sabluunoita voi tehdä itse. Kankaan alle kannattaa laittaa sanomalehti tai muu suoja. Jos teet kankaanpainantaa kangaskassiin, kannattaa sanomalehti laittaa kassin sisään, jotta väri ei mene kankaasta läpi ja värjää kassin toista puolta. Tähän aikaan vuodesta ulkoa löytyvät puiden lehdet saattavat olla märkiä ja hiekkaisia, joten lehtien huuhtelu ja kuivaaminen ennen kankaanpainantaa pelastaa kankaan ikävältä sotkeutumiselta. Lehdet kannattaa myös hankkia juuri ennen kankaanpainantaa, koska ne kuivuvat ja käpristyvät sisällä nopeasti. Kerää tarpeeksi lehtiä eri värejä ja muotoja varten. Muuten voit joutua välillä pesemään lehtiä.

Kangasvärejä on erilaisia. Minulta löytyy Pebeon ja Marabun kangasvärit. Perusväreillä punainen, keltainen, sininen, musta ja valkoinen pärjää hyvin, koska yleensä kangasvärejä voi sekoittaa keskenään ja näistä väreistä sekoittamalla saa kaikki muut värit. Tällä kertaa käytimme Pebeon vesiohenteisia kangasvärejä. Kangasvärien käyttöohjeet kannattaa lukea huolella. Joissakin kehotetaan pesemään käytettävä kangas ennen käyttöä. Jos kangas on kovin ruttuinen, se kannattaa myös silittää ennen painantaa.




Väri levitetään lehdille tuputtamalla, ei sivelemällä. Lehtipainannassa liian paksusti levitetty värikerros häivyttää lehtien pinnassa olevat kuviot ellei sitten ole tarkoitus painaa vain lehtien muotoisia alueita lehtien pintakuvioinnista piittaamatta. Sabluunapainannassa taas väriä levitetään paksummasti. Lehti ja sabluuna asetetaan tarkasti siihen kohti, johon kuvio halutaan eikä sitä enää siitä saa siirtää, ettei kuva suttaannu. Sabluunat voi kiinnittää paikallaan pysymisen varmistamiseksi teipillä kankaaseen. Lehtipainannassa kankaaseen painettuja lehtiä taputellaan varovasti sormin, jotta väri tarttuu kankaaseen ja kuviosta tulee tasainen. On hyvä varmistaa ennen painantaa, että väriä on koko lehdellä, koska epätasaisesti levitetty väri antaa epätasaisen kuvion. Siihen missä ei ole väriä ei myöskään muodostu kuviota. Toisaalta on hyvä huomioida sekin, että kankaanpainannassa kädet saattavat sotkeenua helposti väriin, joten ei ole pahitteeksi välillä puhdistaa käsiä väristä, jottei sotke painettavaa kangasta sormillaan. Jos värjäys tuntuu menevän pilalle, niin ainakin vesiohenteiset kangasvärit voi pestä pois kankaasta ja aloittaa kankaanpainannan uudelleen.




Jos haluaa painaa kuvioita kassin toisellekin puolelle, on hyvä odottaa hetki värin kuivumista ennen kuin kääntää kassin toisin päin. Kannattaa myös huomioida, että puiden lehdet kuivahtavat nopeasti sisälle tuotuna, joten jos kankaanpainannan lomassa joutuu pitämään taukoa lehdet kannattaa kastella jä säilyttää vaikka pussin sisässä.




Kankaanpainannan jälkeen, kun värit ovat kuivuneet, kangas silitetään silitysraudalla värien kiinnittämiseksi, jotta ne kestäisivät pesemisen tai mahdollisen kastumisen. Tarkemmat ohjeet silityslämpötilasta kannattaa tarkistaa käytettävän kangasvärin pakkauksesta. Kankaan silittämisen jälkeen väreistä tulee siis pysyviä eikä pieleen mennyttä kankaanpainantaa voi enää pestä pois. Älä siis silitä kangasta, jos et ole jälkeen tyytyväinen vaan pese kangas ja aloita alusta.

Kankaanpainanta on oivallinen tapa tehdä lahjoja eri tilanteisiin. Se on myös mukavaa ajanvietettä ja helppo toteuttaa lapsenkin kanssa. Kankaanpainannan muottinahan voi käyttää myös lapsen kättä tai jalkaa. Vink vink... isänpäivä lähestyy. Tarvikkeita kankaanpainantaan löytää ainakin Suomalaisesta Kirjakaupasta, Kärkkäiseltä, hyvinvarustetuista tavarataloista ja askartelutarvikkeisiin erikoistuneista nettikaupoista.


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!





tiistai 20. lokakuuta 2015

Froteepintaiset villasukat


Puikoilta tipahti taas villasukat. Tarkoituksenani oli tehdä ihan toisenlaiset sukat, mutta froteemainen pintakuvio viehätti niin paljon, että halusin neuloa sukat kokonaan samalla tyylillä.




Neuloin sukat Novitan 7 veljestä raidasta ja yksivärisestä Novita Nallesta. Sukat on neulottu kokonaan 1 oikein, 1 nurin. Kuvion juju on siinä, että nurjat silmukat on neulottu paksummalla 7 veikka-langalla ja oikeat silmukat ohuemmalla Nalle-langalla, jolloin pinnasta tulee froteemainen eikä resorimainen. Koin sukat hitaaksi neuloa enkä varmaankaan ihan heti tee samanlaisia. Sukista tuli normaalia paksummat, joten niillä ainakin tarkenee pakkasella. Juuri sopivat sukat vilukissalle. Nämä pääsevätkin omaan käyttööni.


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!





perjantai 16. lokakuuta 2015

Hääpäivä -kortti


Vanhempieni hääpäivä lähestyy, joten päätin taas perinteisesti muistaa heitä kortilla.




Kaksiosaisen korttipohjan kohokuviot olen painanut itse kohokuviokansiolla. Kuvio on tehty pelkästään etukanteen. Kanteen liimasin lisäksi paperikukkia ja kimaltelevia styroksiruusuja. Styroksiruusut olivat minulle uusi tuttavuus, mutta hyvältähän nuo näyttävät eivätkä mahda kuoressakaan pahasti litistyä.


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!





maanantai 12. lokakuuta 2015

Parane pian -kortti


Ajattelin ilahduttaa flunssaan sairastunutta ystävääni kortilla ja yllätyksellä.




Mikäpä olisikaan intohimoiselle käsityöihmiselle parempi yllätys kuin jokin käsityöhön liittyvä. Tällä kertaa se on tuorein Novitan sukkalehti, joka on kuulema joistain kaupoista jo myyty loppuun.




Kortin tein pilkulliselle vaalealle korttipohjalle. Kuviollinen paperi löytyi Lidlistä ostetusta askartelusetistä. Koristeiksi lisäsin paperikukkia, puisen perhoskuvion ja Suomalaisesta kirjakaupasta ostettua kuviollista huopanauhaa, jota voin myöhemmin hyödyntää myös joulukorttiaskarteluissa. Pisteenä iin päälle Parane pian -tekstitarra kortin yläosaan.


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!





perjantai 9. lokakuuta 2015

Pallokuvioiset sukat


Facebookin sukkaryhmässä on innostuttu Marimekko-sukista. Näin sukat ohimennen muutamassa kuvassa, mutta kuvio ei jäänyt tarkemmin mieleeni, koska omista pallosukistani tuli ihan erilaiset. Mikä ei tosin haittaa yhtään. Idea siis lähti alunperin Marimekko-sukista.




Langat ovat yksiväristä Novitan Nallea ja 7 veljestä raitaa. Sukat on neulottu puikoilla nro 3. Tein ensin liikaa silmukoita enkä saanut raidoitetun langan värejä juoksemaan tasaisesti. Vähensin silmukoita 60:een ja sain värit jakaantumaan palloihin oikein eikä ollut tarvetta pätkiä lankaa neulomisen lomassa.

Nämä sukat saattavat hyvinkin päätyä pukinkonttiin.


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!





maanantai 5. lokakuuta 2015

Kissa-aiheinen nimpparikortti


En ole aikaisempina vuosina hirveästi muistanut lähimmäisiäni heidän nimipäivinään, mutta korttiaskartelun myötä nimipäivätkin ovat nousseet uuteen arvoon. Olen ottanut tavaksi muistaa itse tehdyllä kortilla myös nimipäivinä, jos vain suinkin ehdin noteerata tulevat nimipäivät ajoissa.

Tällä kertaa tein nimpparikortin eläkkeellä olevalle naiselle. Idea oli ensin hukassa, kun en halunnut tehdä tavanomaista kukkakorttia vaan jotain uutta. Kortin saajalla on oranssiraidallinen kissa ja lopulta tajusin hyödyntää kortissani kissa-aihetta, vaikka olin mieltänyt sen vain lapsille sopivaksi aiheeksi. Jouduin tässä samalla hieman korjaamaan omaa ajattelutapaani. Eläinkortithan sopivat mainiosti myös aikuisille. Varsinkin, jos heillä itsellään on eläimiä tai on tiedossa, että he pitävät eläimistä.




Korttipohjana on olkikartongista tehty kaksiosainen korttipohja. Korttipohjaa siis elävoittävät siinä näkyvät valmistuksessa käytetyt oljen pätkät. Muut kortissa käytetyt paperit ovat Papermanian kissa-aiheisesta paperisetistä. Kanteen liimasin onnittelutarrojen lisäksi pari tekemääni organzakukkaa.




Kortin keskiaukeaman leimasin kissantassun kuvilla ja kissalla. Kuvassa näkyvät myös edellistä kuvaa paremmin kartongissa olevat oljen pätkät.




Myös takasivu sai koristeekseen kissantassun kuvia. Ajatuksenani oli, että kissa olisi kipittänyt takasivulta keskiaukeaman kautta etusivulle istuskelemaan.


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!





perjantai 2. lokakuuta 2015

Syksyisen väriset siksak-sukat


Olen tainnut viimein hurahtaa sukkien neulomiseen, kuten moni muukin. Niin monta sukkaideaa pyörii nyt päässä, että huh huh. Viimeisin viritys ovat nämä syksyn väriset sukat, jotka alunperin aioin tehdä pukinkonttiin, mutta jotka taitavat kuitenkin jäädä omaan käyttöön. Idea sukkien ulkonäköön on lähtöisin omasta päästäni. Lanka on Novitan Nalle raitaa. Sukat on neulottu puikoilla nro 3.




Sukkien innoittamana päätin kuvata myös hieman syksyistä luontoa.




Syksyisen punaisia, keltaisia, ruskeita ja vihreitä sävyjä kotipihaltamme.




Pelargoniat ovat saaneet syksyistä väriä pintaansa.




Vaahteran lehdet kellertävät jo hieman.




Puolukan marjat tuovat syksyyn pirteyttä punaisella värillään.

Syksyn ruska ei ole vielä huipussaan, mutta luonnosta löytyy kyllä jo samoja värejä kuin käyttämästäni langasta. Syksyiset murretut värit kuuluvat omiin suosikkeihini, vaikka kaikkia ne eivät viehätäkään. Tiedän monia, jotka kavahtavat sanaa sinapinkeltainen, vaikka värissä ei sinänsä ole mitään vikaa. Toisille väri ehkä tuo mieleen traumaattisia väri-iloitteluja 1970-luvulta ja toisille jotain muuta. Täytyy myöntää, etten itsekään pitänyt nuorempana sinapinkeltaisesta ja sammalenvihreästä tai vihreästä ylipäätään, mutta olen tainnut jo päästä omien traumojeni yli. Onneksi.


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!