tiistai 31. maaliskuuta 2015

Pääsiäiskortti nro 2


Tein juuri yhden pääsiäiskortin lisää, kun huomasin, etten ollut tehnyt tarpeeksi kortteja. En kuitenkaan jaksanut kaivaa stanssauslaitettani esiin, joten kortista tuli ihan erilainen kuin muut tämän vuotiset pääsiäiskorttini ovat.




Hyödynsin kortissa valmista pääsiäistiputarraa ja pääsiäisoksien koristelusta yli jääneitä kuviorei'ittimellä tehtyjä kukkia ja perhosia. Helmenpuolikkaat tein Pearl Makereilla.


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!





maanantai 30. maaliskuuta 2015

Pääsiäiskortteja


Pääsiäiskorttien ideointi tuntuu välillä vaikealta. Varsinkin, jos ei satu olemaan hirveästi pääsiäisaiheisia leimoja ja koristeita. Tänä vuonna sain kuitenkin aikaiseksi tällaisia kortteja punaisen ja sinisen sävyissä.




Korin ja tulppaanit olen stanssannut Marianne Designin stansseilla. Alkuperäisessä ideassani kori olisi ollut täynnä pääsiäismunia, mutta mihin lienee sekin idea sitten kaatunut. Ehkä toteutan sen ensi vuonna, jos en keksi muuta.


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!





sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Karkkikuppi-pääsiäispupu origami


Bongasin internetistä muutaman kivan pääsiäisorigamin, joita piti heti testata. Ohessa linkki pääsiäispupun ohjeeseen.




Pupun voi halutessaan täyttää pääsiäiskarkeilla tai suklaamunalla ja antaa lahjaksi ystävälle vaikkapa pääsiäiskortin sijasta.





Askartelimme myös toissapäivänä jälkikasvun kanssa pääsiäisoksia. Käymme virpomassa vain isovanhempien luona. Kuten tarkkasilmäinen voi kuvasta huomata, käytimme pääsiäisoksien koristelussa höyhenten ja styrox-palleroiden lisäksi kuviorei'ittimellä paperista leikattuja kukkia ja perhosia.




Virvon varvon vitsasella,
huiskin haiskin höyhenillä.
Suurimman toiveesi tahdon täyttää,
hymyn voit sä mulle näyttää.


Leppoisaa palmusunnuntaita teille kaikille.


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!





lauantai 28. maaliskuuta 2015

EARTH HOUR


Tänään vietetään Earth Houria klo 20.30 - 21.30. Earth Hour on kannanotto ilmastonmuutosta vastaan ja käytännössä se tarkoittaa valojen ja ylimääräisten sähkölaitteiden sammuttamista tuoksi ajaksi.




Meiltä sammuvat valot tänä iltana. Sammuvatko teiltä?


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!





perjantai 27. maaliskuuta 2015

Keväiset kukkakorvikset kuminauhoista


Opettelin tekemään Looms -kuminauhoista kukkasia oheisen opetusfilmin avulla. Filmissä opetetaan tekemään kukkasormus, mutta kieputtamalla sormen ympäri tuleva kuminauha kokonaan kukkasen ympärille kukkaa voi käyttää myös riipuksena tai osana muuta korua. Keskelle tulevaa kuminauhaa on myös helpompi käyttää kukan viimeistelyssä, kun sen nostaa heti alkuvaiheessa ylös odottamaan. Minulla meinasi katketa muovisesta virkkuukoukusta pää, kun yritin onkia keskelle tulevaa kuminauhaa koko kuminauhakasan alta. Vaihdoinkin mokoman muovisen hökötyksen kunnon metalliseen virkkuukoukkuun. Alla olevassa kuvassa olen asettanut kukan keskustaksi tulevan keltaisen kuminauhan odottamaan.




Ja alla valmiit kukkakorvikset.




Kuminauhojen väriä vaihtamalla korviksista saa helposti erilaisiin asukokonaisuuksiin sopivia ja miksei näitä voisi pitää aikuinenkin. Ainakin, jos pitää väreistä ja on tarpeeksi lapsenmielinen.




Tässä myös kukkakorvikset tummemmalla sävyllä. Enemmän aikuiseen makuun?


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!





keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Meikkipussukka


Ostin jokin aika sitten pussukankehykset, koska olin jo pitkään haaveillut opettelevani pussukankehysten kiinnittämisen ja tekeväni pussukan, jossa olisi kehykset. Muistan lapsuudestani äitini tekemän meikkipussin, jossa oli pussukankehykset. Pussukka oli tehty liilasta samettilangasta ja muistan usein sivelleeni pussukan pintaa sormillani. Ehkä tästä syystä kuvittelin itsekin tekeväni pussukan samettilangasta, mutta päädyin sitten kuitenkin toiseen vaihtoehtoon, koska aiemmat kokeiluni samettilangalla neulomisesta ja virkkaamisesta eivät ole olleet mitenkään nautinnollisia. Omasta pussukastani halusin kiiltäväpintaisen. Ostin Dropsin Muskatia petroolinvihreänä. Kotoa löysin Novitan Hopea -lankaa, jolla keksin tehdä pussukkaani raitoja.




Tein tyypillisen aloittelijan virheen, vaikka olin ennen työn aloittamista lukenut netistä ohjeita ja muiden tekijöiden kokemuksia. Neuloin pussukan yläosasta liian leveän pussukankehyksiin verrattuna. Jouduin rypyttämään pussukan yläosan ennen kehyksiin kiinnittämistä. Kiinnitin kehykset ompelulangalla ja -neulalla, koska en olisi saanut mitenkään mahtumaan Dropsin lankaa kehyksen reikien läpi. Olen kuitenkin tyytyväinen, sillä ompelulankakiinnityksestä tuli huomaamattomampi.




Tein meikkipussukkaani kaapista löytämästäni palakankaasta vuoren, jonka ompelin ja kiinnitin ennen kehyksiä. Valmis.


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!





maanantai 23. maaliskuuta 2015

Kokoontaittuva kauppakassi ja virkattu hedelmäpussi


Olen jo kuukausien ajan pitänyt käsilaukussani muovipusseja kauppareissuja varten, jotta en ostaisi uusia muovipusseja kotiini. Koska muovipussitkaan eivät ole ikuisia, lienee nyt aika siirtyä ekologisempaan ja kestävämpään vaihtoehtoon eli kangaskassiin.

Löysin siivotessani äitini vuosia sitten tekemän kassin, joka on tehty niin, että sen saa taiteltua ja suljettua pussukaksi. Kassi kulkee kokoontaitettavuutensa takia pienessäkin tilassa ja on päällepäin aina siistin näköinen. Lisäksi sen voi tarvittaessa pestä pyykkikoneessa.




Kauppakassi pussukaksi suljettuna.




Pussukassa on vetoketju.




Pussukka avattuna ja kauppakassi kokoon taiteltuna.




Kauppakassi avattuna. Kauppakassin pohjan muodostaa pussukka. Kauppakassin sisäpuolen pohja on samaa hopeanväristä kangasta kuin kauppakassi itsessään. Minulla ei valitettavasti ole tähän ohjetta, mutta en usko kassin olevan kovin vaikea toteuttaa.

Virkkasin ekologisia kauppareissujani varten hedelmäpussin. Idea oli pyörinyt päässäni pitkään ja alkuperäiseen suunnitelmaan kuului virkata hedelmäpussi puuvillalangasta. Yhtenä yönä sain kuitenkin ajatuksen virkata hedelmäpussi rapisevista isoista muovipusseista, jotka pyörivät kaapissani käyttämättöminä.




Leikkasin yhden ison muovipussin "matonkuteeksi". Jouduin myöhemmin leikkaamaan toisenkin pussin, koska yksi ei riittänyt.




Hedelmäpussin toteutin virkkaamalla ketjusilmukoista ympyränmuotoista verkkokuviota. Pussin yläreunaan tein nauhakujan ja virkkasin nauhan pussin solmiamista varten.




Hyvin mahtuu banaanit pussiin. Pienempiä hedelmiä varten tarvitsen pienireikäisemmän hedelmäpussin, joten teen näitä vielä muutaman lisää. Pääasiahan on, että kassa näkee pussin sisällön ja pystyy vertaamaan sitä vaa'asta tulostettuun hintalappuun.

Jossain päin maailmaa, eikä kovin kaukanakaan, virkatut hedelmäpussit ovat ihan yleisessä käytössä. Näin vuosia sitten ulkomaisen dokumenttiohjelman, jossa vanha mies myi kadunkulmassa itse virkkaamiaan sipulipusseja henkensä pitimiksi.

Ylimääräisten muovipussien hyödyntäminen uuteen käyttötarkoitukseenkaan ei ole ihan uusi juttu. Ennen vanhaan muovipusseista kudottiin tai virkattiin mm. mattoja. Olen itsekin nähnyt lapsuudessani muovipusseista virkattuja mattoja ja meilläkin oli kotona muovimattoja, tosin kaupasta ostettuja.


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!






sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Punakirjava tuubihuivi


Kuten olette ehkä huomanneet, olen viime aikoina innostunut virkkaamaan. Tällä kertaa välityönä syntyi tuubihuivi Flotte Socken punakirjavasta Tahiti -langasta. Lanka oli riittoisaa, mutta hieman karheaa ja väriä päästävää. Ihmettelin virkatessani, kun toinen etusormeni oli punertava, mutta niin oli virkkuukoukun pääkin. Muistan käyttäneeni tuubihuivia ensimmäisen kerran 1980 -luvulla. Se taisi olla silloinkin muotia.




Nalle pääsi taas malliksi.


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!





torstai 19. maaliskuuta 2015

Virkkaamalla ja neulomalla tehty liivimekko


Vihdoinkin sain valmiiksi syksyllä aloittamani liivimekon. Mekkoa viimeistellessä iski taas vanha tuttu hartiajumi, mutta onneksi olen kuitenkin voinut puuhailla kaikenlaista käsilläni.




Mekon yläosan olen neulonut. Molemmille sivuille virkkasin vyönlenkit.




Alaosan virkkasin pylväillä. Lisäksi virkkasin helman erikseen samalla ruskealla langalla, jolla tein yläosankin. Lopuksi punoin vyön samaisesta ruskeasta langasta.




Tämän tyyppinen malli taisi olla Novitan viime vuoden lehdessä. Siitä se idea sitten lähti, mutta toteutus on tehty omien mittojen mukaan ilman minkäänlaista ohjetta.


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!






maanantai 16. maaliskuuta 2015

Origami joutsen


Vaihteeksi puhdasta paperin taittelua.

Jälkikasvuni pyysi tekemään origami joutsenen. En ollut koskaan aiemmin sellaista tehnyt, joten mielelläni otin haasteen vastaan. Ohje löytyy oheisesta filminpätkästä.




Joutsenet ovat muuten jo saapuneet tänne pohjoiseenkin. Joko olette bonganneet?


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!





torstai 12. maaliskuuta 2015

Kaulakoru elefantti-riipuksella


Tässä taas yksi koru, jonka näin mielessäni ennen toteutusta ja tiesin tismalleen, millaisen siitä haluaisin. Sulattelin korua varten uunissa mustista hamahelmistä "intiaanihelmiä".




Korun tein 1,5 millimetrin pyöreään kuminauhaan. Sulatettujen hamahelmien väliin lisäsin muutaman pyöreän hopeanvärisen helmen. Sulatettujen hamahelmien ja elefanttiriipuksen ansiosta korussa on hieman eksoottinen vaikutelma, josta pidän kovasti. Tästä tulee varmasti yksi lempikoruistani.


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!





tiistai 10. maaliskuuta 2015

Värikkäitä rannekoruja lapsille ja lapsenmielisille


Että pitikin hurahtaa jälkikasvun kanssa näihin kuminauhakoruihin ja hamahelmikoruihin. Ihaniahan ne ovat. Onneksi olen niin lapsenmielinen, että kehtaan itsekin pitää niitä. Ohjeet koruihin ja hamahelmien sulatukseen löytyy Ihana -lehdestä 1/2015.


.

Näppäräsorminen tekee korut omin sormin ilman työkaluja.




Kuminauhakoruja jälkikasvulle ja itselle.




Ihana -lehdessä oli myös ohje hamahelmien sulatukseen uunissa, jolloin niistä tulee intiaanihelmien tyyppisiä litteitä helmiä. Tätähän piti myös kokeilla, kun hamahelmiä lojui sopivasti keittiönpöydällä.




Itsetehdyt "intiaanihelmet" suoraan uunista.




Rannekorut jälkikasvulle ja itselle.





Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!





sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Kissakortti ja korusetti tytölle


Ostin tässä taannoin Papermanian kissa-aiheisen leimasinsetin ja kissapapereita kahden ihastuttavan tytön synttärikortteja varten. Ensimmäisen synttärikortin sain jo valmiiksi. Kortin lisäksi tein lahjaksi korusetin, johon idean sain tytöltä itseltään.




Kortin kanteen lisäsin Papermanian kissapapereiden ja -leimailujen lisäksi stanssattuja sydänilmapalloja. Raaskin vihdoin alkuvuodesta ostaa itselleni Sizzixin Big Shot stanssauslaitteen, vaikka se kirpaisikin ja teki ison loven kukkarooni.




Kortin sisäpuolelle tein tekstiosan kissapaperista ja leimasin tassun kuvia.




Kortin takasivulle leimasin myös tassun kuvia.




Korusetin eli kaulakorun ja korvakorut tein yksinkertaisesti Eiffel-riipuksista.


Aurinkoista sunnuntaita kaikille!


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!





lauantai 7. maaliskuuta 2015

Virkattu olkalaukku


Virkkasin taannoin olkalaukun, johon sain vihdoin hankittua vetoketjun ja vuorikankaan. Laukku on virkattu tavallisesta mustasta ohuesta puuvillalangasta ja On Line Supersocke Cotton -langasta. Tämä laukku olisi ollut tarpeen jo muutama viikko sitten, kun lempiolkalaukkuni hajosi. Kaapista löytämäni toinen laukku hajosi sekin muutama päivä sitten. Olkalaukun valmistumista hidasti se, etten ollut huoltanut ompelukonettani aikoihin ja se kangistui öljyn puutteesta. Onneksi sain huollettua koneen omin voimin, koska huollossa aikaa olisi vierähtänyt ainakin muutama päivä lisää.




Olkalaukkuuni hankin puuvillaisen verhopalan vuorikankaaksi ja vetoketjun. Aluksi ompelin vahvikekankaan olkahihnaan.




Ompelin vuorikankaan kaksinkertaiseksi ja tein lisäksi yhden napilla suljettavan taskun pikkutavaroille, kuten avaimille.




Laukun sisäpussiin ompelin seuraavaksi vetoketjun. Sen jälkeen ompelin sivusaumat kiinni. Tässä vaiheessa saakin olla tarkkana, että vetoketju tulee oikein päin.




Lopuksi ompelin sisäpussin kiinni olkalaukkuun vetoketjun reunasta.

Voi sitä onnen tunnetta, kun sain laukun viimein valmiiksi.


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!





keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Huopatakin tuunaus


Rakas musta huopatakkini on jo yli 15 vuotta vanha, mutta silti käytän sitä edelleen. Muuta vikaa siinä ei ole, mutta hihat ovat hieman liian lyhyet. Viime viikolla asiaa pohdittuani tajusin, miten saisin takkiani hieman tuunattua.




Ostin kaupasta Red Heartin mustaa heijastinlankaa ja ryhdyin virkkaamaan hihoihin jatkopaloja. Harvemmin tulee heijastimia käytettyä, vaikka pitäisi, joten ehkä tuon heijastinlangan avulla näyn pimeässä vähän paremmin.




Ja jotta takki olisi mahdollisimman tasapainoinen kokonaisuus, virkkasin lisukkeen myös takin helmaan. Virkkaukset kiinnittelin ompelukoneella.




Tästähän nyt ei välttämättä oudompi hoksaa  ainakaan kauempaa näkyykö takin alta neule vai onko takkiin virkattu lisäpituutta.




Takki on ollut jo käytössäni muutaman kerran tuunauksen jälkeen ja olen tyytyväinen lopputulokseen. Täytyy nyt ehkä kuitenkin myöntää, ettei tuo heijastinlanka kyllä oikeaa heijastinta korvaa, vaikka onkin ihan hauska keksintö.


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!






sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Kotona leivottua leipää


Silloin tällöin tulee leivottua kotona leipää, mutta valitettavasti liian harvoin. Muistan lapsuudestani, kun isovanhemmat leipoivat mummulan leivinuunissa rieskaa ja leipäjuustoa. Se oli jännittävää ja mielenkiintoista, vaikka en saanutkaan osallistua itse leipomiseen. Sain kuitenkin syödä mahani täyteen lämpimäisiä. Haluan, että myös lapseni saa ihanan muiston yhdessä leivotusta ja lämpimänä syödystä leivästä. Jälkikasvuni rakastaa leipomista, joten se on myös ihanaa yhdessäoloa. Kun leipoo ja tekee ruokansa itse, voi myös syödä taatusti puhdasta ruokaa ja välttää lisäaineita.




Lautasella takana Nallen leipäset ja etualalla kaurateeleipiä. Alkuperäinen Nallen leipästen ohje on Nalle ohrapuuropaketin kyljestä ja kaurateeleipien ohje Kaarina Roinisen kirjasta Parhaat kotileivonnaiset. Sovelsin hieman leipästen ohjetta ja jätin valkosipulijauheen pois taikinasta ja yrttiöljyn sijasta voitelin leivät ennen uuniin laittoa pelkällä rypsiöljyllä. Teeleipien ohjeessa olleen siirapin korvasin sokerilla ja jätin aniksen kokonaan pois. Alla siis ne ohjeet, joiden mukaan itse leivoin.


Nallen leipäset (12 kpl)

3 dl vettä
1 rkl sokeria
1/2 tl suolaa
2 dl ohrahiutaleita
1 ps kuivahiivaa
n. 4 dl vehnäjauhoja
1/2 dl rypsiöljyä

Taikinan annetaan kohota 30 minuuttia liinan alla lämpimässä paikassa. Jaa taikina 12 osaan ja taputtele jauhon avulla leivinpaperin päälle pellille pyöreiksi leipäsiksi (halkaisija noin 9 cm). Anna kohota liinan alla vielä 30 minuuttia. Painele kohonneisiin leipiin sormella koloja ja voitele leivät öljyllä. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa noin 10 minuuttia.


Kaurateeleivät (2 kpl)

2 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
2 tl sokeria
2 rkl öljyä
1 1/2 dl maitoa

Sekoita kuivat aineet. Lisää sokeri, öljy ja maito. Sekoita. Jaa taikina kahteen osaan pellille ja tasoittele veitsellä pyöreiksi leiviksi (halkaisija noin 20 cm). Ristikoi pinta veitsellä neljään osaan. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.


Herkullisia hetkiä Sinullekin, jos innostut leipomaan, ja mukavaa sunnuntain jatkoa.


Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!