Kirjoituksia käsillä tekemisestä, kädentaidoista, luovuudesta, ruoan kasvattamisesta, ekologisuudesta, luonnosta, kotoilusta, hidastamisesta ja elämänmenosta.
sunnuntai 27. heinäkuuta 2014
Mansikoita ja turkoosi rannekoru
Huh! Helle jatkaa piinaamistaan. Koko ajan on tukalaa eikä jaksa oikein tehdä mitään. Kaipaan kovasti lomaa töistä. Helle uuvuttaa sielläkin, vaikka työpaikalla on niin hyvä ilmastointi, että siellä saa välillä helteelläkin olla villatakki päällä.
Näin mansikka-aikaan olemme herkutelleet monenlaisilla mansikkaherkuilla. Tuoreita kotimaisia mansikoita on turha haikailla talvella, joten nyt on parasta käyttää tilaisuus hyväkseen. Minulla on tapana joka kesä tehdä tuoreista mansikoista mansikkakakku. Lisäksi työpaikaltani saa ostaa taivaallisia mansikkaleivoksia, jos ehtii. Ne nimittäin loppuvat usein heti kättelyssä.
Haluaisin esitellä teille myös tekemäni rannekorun, joka sopii erinomaisesti kesään ja sointuu hyvin ruskettunutta ihoa vasten. Idea tähän koruun vain tupsahti jostain mieleni sopukoista.
Tätä korua varten kaivoin laatikoistani kaikki turkoosit helmet, mitä löysin. Lisäksi valitsin sekaan muutaman violetin ja liilan helmen sekä metallihelmen ja pieniä metallisulkia. Kuten huomaatte, turkoosit helmet ovat erisävyisiä, mikä elävöitti korun ulkonäköä mukavasti ja sopii monensävyisen turkoosin vaatteen pariksi. Helmet on kiinnitetty hopeoituun ketjuun. Myös muut korunosat ovat hopeoituja. Tästä korusta pidän paljon, mutta sitä on hieman hankalaa pitää töissä, jos joutuu olemaan paljon päätteen äärellä.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
maanantai 14. heinäkuuta 2014
Miten suojautua helteellä?
Nyt alkuviikosta on luvassa lähes +30 asteen helteitä ja onhan meillä lähes yhtä kuuma viikonloppukin takana. Valitettavasti kaikille helteet eivät ole pelkkää nautintoa vaan voivat aiheuttaa osalle huonoa oloa ja vakavampiakin seurauksia. Itse nautin jossakin määrin lämmöstä, mutta iän myötä olen huomannut sietäväni helteitä yhä huonommin ja lisäksi kärsin kutiavasta aurinkoihottumasta. Sen vuoksi varaudunkin joka kesä siihen, ettei auringon porotus pääse kuumentamaan liikaa kotiamme ja oloamme.
Tavallisin virhe on avata tuuletusikkuna, jolloin lämmin ilma tulee päästettyä huoneistoon lämmittämään sisälämpötilaa. Ikkunasta virtaava ilma voi tuntua viilentävältä, mutta oikeasti se lämmittää sisäilmaa. Mikäli haluaa tuntea liikkuvan ilman viilentävän ihoaan, kannattaa hankkia tuuletin, mutta siitäkin on kuulema enemmän haittaa, jos huonelämpötila nousee yli +35 asteen.
Sälekaihtimet ja valoverhot eivät paljon auringon porotusta estä vaan ikkunaan kannattaa ripustaa kunnon verhot, jolloin sisätilat saa pidettyä hämärinä ja suhteellisen normaalilämpöisinä. Mitä vähemmän verhot läpäisevät paistetta, sen parempi. Uunin, valojen ja sähkölaitteiden turhaa käyttöä kannattaa välttää, koska nekin kuumentavat sisäilmaa. Ellei halua ihan hämärässä liikuskella, niin ehkä toimiva vaihtoehto olisi peittää eteläisen puolen ikkunat ja jättää pohjoispuolen ikkunoihin ohuemmat verhot.
Turhaa liikkumista ja fyysistä rasitusta kannattaa helteellä välttää ja pyrkiä oleskelemaan varjossa. Aurinkorasvaa, aurinkolaseja, päähinettä ja veden juomista ei sovi unohtaa. Paras keino suojautua UV-säteilyltä on vaatteet. Aurinkovoiteeksi kannattaa valita sellainen, jonka aurinkosuojakerroin on 30. Sama voide sopii myös lapselle. Aurinkovoidetta tulee lisätä monta kertaa ja aina kastumisen jälkeen. Vanhentunutta aurinkovoidetta ei kannata käyttää. Alkoholi ei ole paras mahdollinen hellejuoma, koska se poistaa kehosta nestettä ja runsain määrin nautittuna aiheuttaa huonoa oloa, joka voi moninkertaistaa helteen aiheuttaman huonon olon. Paras janojuoma on perinteisesti vesi ja sitä suositellaan nautittavaksi helteellä normaalia enemmän, varsinkin liikkuessa. Auto kannattaa pysäköidä varjoon, jos mahdollista, jolloin se pysyy sisältä melko viileänä. Tällähän ei ole niin merkitystä, jos autosta löytyy ilmastointi. Helteellä autoon ei saa jättää ketään, ei lemmikkejä eikä varsinkaan lapsia. Auto lämpenee hetkessä jopa kuumemmaksi kuin sauna ja on vaarallinen paikka helteellä.
Syömistäkään ei sovi helteellä unohtaa. Moni tuntee menettävänsä ruokahalunsa lämpimällä ilmalla eikä muista tai välitä syödä. Salaatit ja hedelmät ovat kevyttä ja maistuvaa syötävää kuumallakin ilmalla. Hikoilu poistaa elimistöstä suoloja, joten helteellä tulisi nauttia suolaistakin syötävää elimistön suolatasapainon ylläpitämiseksi. Huono olo aiheutuu usein juuri elimistön suola- ja nestetasapainon vajeesta.
Muistakaa huolehtia helteellä (ja muulloinkin) myös lemmikeistänne, lähimmäisistänne, vanhuksista, pitkäaikaissairaista ja liikuntarajoitteisista.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
lauantai 12. heinäkuuta 2014
Kesäinen laukku
Käytän normaalisti isoa käsilaukkua, johon mahtuu kaikenlaista tavaraa. Mieheni vitsailikin joskus, että mitä käsilaukustani ei löydy sitä ei tarvita, kun hän oli vailla jotain ja kaivoin sen hänelle käsilaukustani. Sitten syntyi ajatus kevyestä kesälaukusta, johon halusin ehdottomasti puukahvat. Minulla sattui olemaan varastossani sopiva määrä vihreää Novita Cocosta, jota en ollut saanut kulutettua mihinkään. Minä kun en ole vihreän ystävä. Langan olen ilmeisesti ostanut, koska olen saanut sen halvalla tai sitten olen ajatellut tekeväni siitä jotain lapselleni. Nyt lanka kuitenkin pääsi toisenlaiseen käyttöön.
Tein laukun ilman ohjetta. Vain mieluisen reikäkuvion ohjeen kaivoin kuvioneuleita käsittelevästä kirjastani. Aloitin laukun neulomisen pohjasta ja etenin ylöspäin. Laukusta tulikin niin kivan näköinen, että voisin hyvinkin kuvitella pitäväni sitä kesäisin, vaikken vihreästä hirveästi tykkääkään. Mietin myös antaisinko laukun jollekin lahjaksi, mutta en raaskinut. Sen olen huomannut, että kuten päähineitäkin, on hyvä olla erilaisia kasseja erilaisiin tilanteisiin. Tämä taitaa päteä myös kenkiin.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
torstai 10. heinäkuuta 2014
Edullisia lomaelämyksiä
Meidän perheessämme aikuisilla ei ole tänä kesänä yhtä aikaa lomaa. Oikestaan minulla ei ole sitä ollenkaan. Siksipä pulmaksi onkin muodostunut se, ettemme pääse lomailemaan mihinkään kauemmaksi vaan olemme joutuneet käyttämään mielikuvitustamme yrittäessämme loihtia jälkikasvullemme lomaelämyksiä edullisesti.
Pääasiassa vietämme kuitenkin kesäämme kotoillen ja voimia keräten. Meille ei ole välttämättömyys käydä missään. Kotonakin riittää yllin kyllin puuhailtavaa. Mutta jos haluaa käydä jossakin pienellä budjetilla, niin mihin sitä oikein voisi mennä?
Olemme hyödyntäneet oman paikkakuntamme kesätapahtumia kiitettävästi. Lapselle jo pelkkä markkinatunnelma ja ihmisvilinä voivat olla elämys. Tapahtuman kruunaa kojusta saatu ilmainen helium-täytteinen mainospallo. Olemme käyneet myös meren rannalla kävelemässä ja katselemassa sekä kalastamassa. Luonnosta voi aina löytää "aarteita", jotka hivelevät lapsen mielikuvitusta. Luonnossa voi myös tehdä eläinhavaintoja tai vain nauttia kauniista maisemasta. Kun ottaa eväät mukaan, voi samalla pitää eväsretken ja viipyä vähän pitempään. Myös lähialueen nähtävyydet, kaupunkikierrokset, museot ja näyttelyt kannattaa hyödyntää. Joihinkin voi päästä jopa ilmaiseksi.
Kaikenlainen tavallisuudesta poikkeavakin voi antaa lapselle ja koko perheelle ihania elämyksiä. Jollekin uuden harrastuksen kokeileminen voi olla täydellinen lomaelämys. Kirjastokäyntikin voi olla hauska reissu. Samoin perheen kanssa toteutettu pyöräretki. Toisille riittää päivä hiekkarannalla vesileikkien ja auringonoton parissa korvaamaan aurinkomatkan ulkomaille. Uimarannan puutteen voi korvata vaikkapa täytettävällä uima-altaalla tai uimahallireissulla. Ainakin meidän jälkikasvumme on ollut innoissaan lastenaltaasta ja siinä on helposti kulunut tovi jos toinenkin vesilelujen parissa.
Hauskaa ajanvietettä ja lomaelämyksiä saa myös kokoamalla tuttavaperheitä yhteen pelaamaan ja leikkimään tai vain viettämään aikaa esimerkiksi piknikin merkeissä mukavassa ympäristössä. Kotieläinpuistoissa ja maatilojen ympäristössä riittää mukavaa katseltavaa, jos pitää eläimistä ja maalaismaisemista. Kaikkihan tietävät, että luonnossa liikkuminen tekee muutenkin hyvää. Jos ei itse omista mökkiä, niin hyvällä tuurilla voi päästä lainaamaan ystävän tai sukulaisen mökkiä jopa ilmaiseksi tai pientä korvausta vastaan. Perinteisestihän aikaa voi viettää myös kiertelemällä kauppoja ja pistäytymällä jossain syömässä. Tässä vain voi olla vaarana se, ettei kauppojen kiertelyn lomassa malta olla shoppailematta, jolloin kauppojen kiertely ei enää olekaan niin halpaa ajanvietettä.
Lapselle erikoinen kokemus voi olla myös teltassa yöpyminen ihan omalla pihalla. Tämä lienee vähän vanhempienkin lasten ja miksei aikuistenkin mieleen. Parasta on kuitenkin, että myös aikuinen nukkuu lasten kanssa teltassa. Omalla pihamaalla voi myös kokkailla ja syödä. Muurikkapannulla voi paistaa lettuja, savustuspöntössä kalaa ja grillissä makkaraa ja muitakin herkkuja. Salaattiakin voi tehdä ulkona, ja voileipiä. Ruoka maistuu ulkoilmassa nautittuna ihan erilaiselle kuin sisällä keittiönpöydän ääressä.
Itseäni hivelee ajatus riippukeinussa makoilusta ja hyvän kirjan lukemisesta. Siitä, että voi vain olla rauhassa ilman mitään kiireitä ja velvoitteita. En niinkään kaipaa ihmisvilinää ja meteliä. Se kai lomailussa kuitenkin on tärkeintä, että voi purkaa työpaineita ja ladata akkujaan kukin omalla tavallaan. Loman ei tarvitse olla suorittamista, jolloin loman jälkeen tuntee tarvitsevansa uuden loman edellisestä lomasta toipuakseen. Jonkin äskettäin julkaistun uutisen mukaan on tutkittu, että ihminen pääsee irti työstressistä reilussa viikossa ja sen jälkeen ei oikeastaan tapahdu muutosta, vaikka loma jatkuisikin pitempään. Tutkimuksen mukaan suositeltiinkin, että loma kannattaisi jakaa useampaan jaksoon. Itse uskoisin, että loman tarve on yksilöllistä ja määräytyy kunkin yksilöllisen stressitason mukaan.
Mutta hei, eletään hetkessä ja nautitaan. Vielä on kesää jäljellä!
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
lauantai 5. heinäkuuta 2014
Korvakorut Pandora-tyylisillä helmillä
Hei kaikki!
Kiirettä on pitänyt kuukauden vaihteen takia enkä ole ehtinyt päivitellä kuulumisiani tänne, vaikka olisin halunnutkin. Mutta nyt vihdoinkin ennätin koneeni äärelle.
Tällä kertaa esittelen teille itse tekemäni suurehkot korvakorut.
Taivuttelin paksusta metallilangasta korutyökaluillani hieman laineikkaat palkit, joiden toiseen päähän taivutin isot lenkit. Asetin molempiin tikkuihin vaaleanpunaiset lysteripintaiset Pandora-tyyliset lasihelmet. Helmet olisivat ehkä pysyneet paikoillaan tikuissa ilman lisäkiinnitystäkin laineiden vuoksi, mutta kiinnitin ne kaiken varalta ohuella hopeoidulla metallilangalla. Korvakorukoukut ovat hopeoidut. Koska korvikset ovat aika massiiviset, käytin koruissa kevyttä metallia. Muuten koruja olisi voinut olla hankalaa pitää painonsa vuoksi.
Kuten olen tainnut jo aiemmin kertoakin, niin minua viehättävät tällaiset karhean rouheat korut. Mitä enemmän ne ovat itse taivutettuja ja tuunattuja niin sitä mielekkäämmät ne ovat. Nämä eivät ehkä ole ihan ykköskoruni, mutta jollakin tavalla ne kuitenkin kiehtovat. Minulla tulee näistä mieleen egyptiläisissä hieroglyfeissä esiintyvät sauvat.
Kiitos, kun kävit sivuillani. Tervetuloa uudelleen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)